Kahdelle miehelle alaikäisen törkeästä raiskauksesta viisi vuotta ehdotonta vankeutta – toinen myönsi teon kulustelussa, mutta perui oikeudessa

Oulun käräjäoikeus on tuominnut kaksi miestä viiden vuoden ehdottomiin vankeusrangaistuksiin nuoren tytön törkeästä raiskauksesta. Miehet uhkailivat ja käyttivät uhriaan kohtaan väkivaltaa. He kiistivät teon.

Kaksi miestä on tuomittu viiden vuoden vankeusrangaistuksiin alaikäisen tytön törkeästä raiskauksesta. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Oulun käräjäoikeuden maanantaina antaman julkisen selosteen mukaan 34- ja 24- vuotiaat miehet pakottivat yhdessä 15-vuotiaan tytön sukupuoliyhteyteen väkivallalla ja uhkaamalla väkivallan käyttämisellä.

Teko tapahtui ulkona elokuun alussa Oulun Rajakylässä. 

Oulun käräjäoikeus tuomitsi miehet törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä viiden vuoden ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Lisäksi oikeus tuomitsi miehet maksamaan uhrille kärsimyksestä korvauksena 7 000 euroa sekä kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta 1 000 euroa. Miehet velvoitettiin maksamaan myös oikeudenkäyntikuluja.

Toinen myönsi ensin teon

Toinen vastaajista myönsi aluksi teon poliisikuulusteluissa, mutta peruutti sen myöhemmissä kuulustelussa ja oikeudessa. Oikeus kuitenkin katsoi, että esitetyn näytön perusteella miesten syyllisyydestä ei jäänyt varteenotettavaa epäilyä.

Miehet ja uhri eivät olleet läheisiä keskenään.

Oulun käräjäoikeus käsittely juttua suljetuin ovin. Tuomio määrättiin salassapidettäväksi 60 vuodeksi.