Sibelius innoitti 600 koululaista flash mobiin – "Tuskinpa hän haudassaan kääntyisi"

Jean Sibeliuksen 150-vuotissyntymäpäiviä on juhlistettu Kajaanin keskuskoululla muun muassa erilaisten työpajojen merkeissä. Teemapäivä huipentui flash mob -tempaukseen Raatihuoneentorilla.

viihde
Kajaanin keskuskoulun Sibelius-flash mob Raatihuoneentorilla.
Julia Sieppi / Yle

Vaikka Jean Sibeliuksen syntymästä on jo 150 vuotta, eivät Suomen kansallissäveltäjän vaiheet pääse nykyajan koululaisilta unohtumaan. Kajaanin keskuskoulussa tiistaiaamu alkoi Sibelius-juhlalla kuoroesityksineen.

Päivän aikana oppilaat ovat tutustuneet Sibeliuksen elämään muun muassa väritaidepajassa. Sibelius oli synesteetikko, eli hän koki kuulevansa sävelet väreinä. Esimerkiksi C-duurin säveltäjä kuuli punaisena.

– Oppilaat kuuntelivat Sibeliuksen sävelmiä ja saivat valita yhden värin ja maalata, miltä teos heidän mielestään kuulostaa, Kajaanin keskuskoulun opettaja Paula Hänninen kertoo.

Teemapäivä huipentui Kajaanin Raatihuoneentorilla flash mobiin eli yleisölle ennalta-arvaamattomaan esitykseen. 600 oppilasta kaikilta peruskoulun luokilta kerääntyi torille säntillisesti neljästä suunnasta ja pitelivät Sibelius-aiheisia kylttejä Finlandia-hymnin kajahdellessa.

Mitähän mieltä säveltäjämestari Jean Sibelius olisi ollut nykyajan kulttuuri-ilmiöstä, flash mobista? Tuskin ainakaan paheksunut, uskoo Paula Hänninen.

– Varmaan hän ajattelisi, että tämä kuuluu tähän aikaan, koska kyllähän Sibeliuskin sävelsi oman aikansa musiikkia. Tuskinpa hän haudassaan kääntyisi.