Radio Helsinki: Haettu konkurssi ei toteudu, meillä on rahat

Radio Helsinki on haettu konkurssiin verovelkojen takia. Radio Helsingin pääomistajan Tomi Ruotimon mukaan konkurssi ei kuitenkaan toteudu. "Maksamme viimeisen velkaerän tammikuussa", Ruotimo sanoo.

talous
kuva radio helsingin etusivulta
Yle

Radio Helsingin useita maksuhäiriöitä saanutta Kaupunkitarinat-taustayhtiötä hakee konkurssiin työeläkevakuutusyhtiö Elo. Taustayhtiöllä on yli 10 000 euroa verovelkaa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Kauppalehti (siirryt toiseen palveluun). Konkurssihakemus on jätetty lokakuussa.

Radio Helsingin puheenjohtaja ja pääomistaja Tomi Ruotimo on kuitenkin toiveikas.

– Meillä on maksusuunnitelma. Olemme maksaneet neljäsosan velkasummasta jo marraskuussa, joulukuussa maksamme toisen neljäsosan ja tammikuussa loput.

Ruotimo kertoo tappiollisen kierteen alkaneen kesällä, kun myyntiluvut olivat surkeat, kuukausittain vain noin 20 000 euroa.

– Kesä oli meille kuolemanlaakso. Tottumattomuuttani en ollut osannut varautua kesäajan huonoon myyntiin. Emme saaneet kulujamme katetuiksi.

Syksyllä Radio Helsingin myyntiluvut ovat nousseet huimasti ja marraskuussa myynti oli Ruotimon mukaan jo 95 000 euroa.

Onnellista loppua odotetaan

Työeläkevakuutusyhtiö Elon johtaja Keijo Kouvonen vahvistaa, että he ovat hakeneet Radio Helsingin taustayhtiön Kaupunkitarinat konkurssiin lokakuussa. Kouvonen kuitenkin sanoo, että Elo on pyytänyt hakemukseen lykkäystä marraskuussa.

– Saimme tietoa, että rahaa olisi, joten haimme lykkäystä. Nyt pyrimme selvittämään, onko asiakkaallamme rahaa. Odotamme, että tämä asia päättyisi onnellisesti vuodenvaihteessa, johtaja Kouvonen sanoo.