Sananen – Nämä katosivat

Konsensus katosi ja vakosametin laajamittainen käyttö. Paljon muutakin on kadonnut, tietää saarnata Maallikkosaarnaaja Maasola.

joulutontut
Mikko Maasola työnsä ääressä Yle Keski-Suomessa.
Arvo Vuorela / Yle

Aina Itsenäisyyspäivän aikaan nousevat asiat pintaan. Jouluna on sitten aikaa itkeä vaikeaa äitisuhdettaan ja puntaroida kerroksisia appivanhempiaan, tunnustella minne Jeesus-lapsi tuntuu syntyvän uudestaan. Mutta nyt pulpahtavat pintaan ne ilmiöt, joista on syytä olla edelleen kiitollinen. Samalla mietityttää, minne ovat toiset asiat kadonneet.

Minne katosi korvavalo? Senhän piti olla ykkösvientituote. Maailman pimeimmästä maasta viedään muualle maailmaan valoa. Kaikki kuulosti niin nerokkaalta. Nyt on pimeää ja hiljaista.

Korvavalon piti viedä masennus, ainakin kaamosmasennus. Masennus on kaikkialla lisääntyvää sortimenttia, siksi siinä oli markkinarako. Jos ottaa molemmat korvat laskuun, jokaisella masentuneella kaksi markkinarakoa.

Huhu kertoo, että joku hinuli suomalainen olisi kehittänyt oman versionsa korvavaloista. Halvemman ja kirkkaamman. Olisi kuulemma polkenut 12 kilometrin pituista korpisuoraa Kajaanin pohjoispuolella ja valot syvällä molemmissa korvissa. Hymyillyt viimeisessä peltipoliisin kuvassa.Valon voima oli laittanut nenän hehkumaan punaisena ja vastaantuleva pakettiautoileva keinosiementäjä olisi tulkinnut Kalevin loittonevan poispäin ja töräyttänyt keskelle puhelinta.

Onko hetki aikaa vai mitä se on?

Mihin katosivat feissarit? Ne, jotka pysäyttivät kävelykadulla ja tarkistivat onko hetki aikaa vai mitä se on? Tuliko maailma näiden nuorien mielestä valmiiksi, kun ei ole näkynyt? Ja jos tuli, niin se se vasta pelottavalta tuntuukin. Tämäkö on se valmis maailma? Moni haluaa riidellä jostain. Yhteinen sopiminen ei innosta. Haluamme mieluummin tuomita toisen kuin tutustua. Loput ovat välinpitämättömiä.

Feissarit olivat huolestuneita nuoria Suomen kansalaisia. Nyt ne ovat poissa. Minulla on nyt se huoli. Se jäi huuruna siihen lattialämmitetylle kävelykadulle ja tarttui minuun, keski-ikäiseen ja keskiluokkaiseen. Minun pitäisi nyt olla se kova kuluttaja ja kiimainen puhelimenvaihtaja, mutta hyvä kun saa sukat vaihdettua. Minulla on huoli niistä nuorista. Jääkarhuista ja norpista puhumattakaan. Ne tulivat, kun jotain katosi.

Mihin katosivat maalaiskomediat? Se sattuu. Semminkin, kun en niitä televisiosta koskaan kattonut. Olisin ehdottomasti halunnut ruveta kattomaan. Olisin halunnut nähdä maaseutua, puhelinlankoja ja vanhoja autoja. Kuulla vanhoja sanoja. Olisin vielä kerran halunnut fiilistellä karjataloutta maalaisromanttisessa valossa.

Mihin katosi Tonttu Toljanteri? Aika ajoi ohi. Tontusta? Miten pyörii Tellus, jos aika ajaa ohi tontusta? Tonttuhan on aina kuulunut Jouluun! Hääräily ja hipsiminen. LOL-materiaalia. Nyt lasten joulukalenterissa näkyy poliiseja. Hyvä ettei paineilmapiparikonetta.

Aika ajoi ohi. Tontusta?

Entä mihin katosi leipä, jossa ei ole mitään. Minä ehdin jo innostua tuotteesta, jossa ei ole mitään muuta kuin pieteetillä kohotettu hinta. Vielä hetki sitten myytiin leipää, jossa ei ole hiilihydraattia, gluteenia, vehnäjauhoa, suolaa, makua, hiivaa, lisäaineita. Korkeintaan saattaa sisältää pieniä määriä pähkinää.

Nyt on vain leipiä, jotka maistuu leivältä ja sisältävät usein jauhoja. Haisevatkin hyvältä, tuulikaappiin asti.

Missä on Hannu Karpo? Yhdessä kuvassa näin hänet pakastearkun vieressä.

Ajassa on niin paljon, että yksi Hannu Karpo ei enää riittäisikään. Mutta jos hän ilmestyisi Jouluna taulunmalliseen televisiooni ja itkisi kansallisesti, niin siihen yhtyisin. Kunnes puhkeaisimme yhteislauluun.

Maallikkosaarnaaja Maasola