AFP: Yhdysvalloissa ADHD-diagnoosien määrä on kasvanut voimakkaasti

Tutkijoiden mukaan Yhdysvalloissa enemmän kuin joka kymmenes lapsi tai nuori on saanut ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö -diagnoosin.

Ulkomaat

Tutkijoiden mukaan Yhdysvalloissa noin joka kymmenes nuori on saanut ADHD-diagnoosin, kertoo uutistoimisto AFP.

Journal of Clinical Psychiatry -lehdessä julkaistut havainnot osoittavat, että 12 prosenttia amerikkalaisista lapsista ja teineistä oli saanut ADHD-diagnoosin vuonna 2011. Vastaava määrä kahdeksan vuotta aiemmin, vuonna 2003 oli 8,4 prosenttia.

Tutkijoiden mukaan kasvu on nuorten kohdalla todella voimakas. Diagnoosit ovat nousseet 52 prosenttia vuodesta 2003.

- Analyysin mukaan jopa 5,8 miljoonaa 5–17-vuotiasta amerikkalaista olisi saanut diagnoosin aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöstä, sanoo johtava tutkija, epidemologian ja biostatistiikan dosentti Sean Cleary George Washingtonin yliopistosta.

ADHD on perinteisesti ollut yleisempää pojilla kuin tytöillä. Tyttöjen osuus oli 4,3 prosenttia vuonna 2003, kahdeksan vuotta myöhemmin vuonna 2011 tyttöjen osuus oli jo 7,3 prosenttia.

Muut tutkimukset osoittavat, että ADHD-tapausten määrässä ei ole objektiivista nousua 1960-luvulta lähtien vaan määrityksiin on tullut muutoksia, joten tapauksia on havaittu ja diagnosoitu enemmän.

Cohen Children’s Medical Center of New York -keskuksen johtajan Andrew Adesmanin mukaan viimeisimmät tiedot eivät ole yllättäviä ja tukevat yleisvaikutelmaa siitä, että enemmän diagnosoidaan ADHD lapsia ja nuoria. Adesman itse ei ole ollut mukana tutkimuksessa.

- Vaikka tilastot ovat vakuuttavia, ne eivät auta meitä ymmärtämään, miksi tapaukset ovat lisääntyneet, Adesman sanoo.

ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö on jokapäiväistä toimintakykyä heikentävä kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö. Se on yleisimmin havaittu häiriö Yhdysvalloissa. ADHD:tä hoidetaan siellä muun muassa psykoterapiassa ja lääkehoidolla. Häiriölle on ominaista kehitystasoon sopimaton jatkuva tarkkaamattomuus, yliaktiivisuus ja impulsiivinen käytös.

ADHD-oireyhtymän tarkat syyt ovat tuntemattomia. Perinnölliset tekijät ovat usein syynä, mutta joissakin tutkimuksissa on todettu, että ADHD-riskiä lisää sikiön altistuminen raskauden aikana tupakalle, alkoholille tai huumeille varsinkin lapsilla, jotka ovat siihen geneettisesti alttiita.

Lähteet: AFP