1. yle.fi
  2. Uutiset

Nuoret turvapaikanhakijat sijoitettiin entiseen Harvialan koulukotiin vain viiden tunnin varoitusajalla

Entiseen Harvialan koulukotiin Hämeenlinnassa on maanantaina majoitettu ensimmäiset yksin tulleet alaikäiset turvapaikanhakijat. 15-16-vuotiaat pojat ovat kotoisin Afganistanista ja he ovat keskiviikkona aloittaneet koulun.

turvapaikanhakijat
Perttulan kartanon opastekyltti ja rakennuksia
Heidi Kononen / Yle

Hämeenlinnaan perustetun alaikäisten turvapaikanhakijoiden yksikön ensimmäiset asukkaat tulivat maanantai-iltana Tornion järjestelykeskuksesta ensin aikuisten turvapaikanhakijoiden mukana Mainiemeen Lammille ja sieltä Harvialan koulukodille. Koulukoti sai tiedon nuorten saapumisesta noin viitisen tuntia aiemmin.

Harvialan koulukodin johtajan Tapio Vesan titteliäkään ei ole vielä ehditty muuttaa. Hän kertoo, että 95 prosentin varmuudella tuleva titteli on Miemalan ryhmä- ja tukikotien johtaja.

Muutamalla pojalla oli reppu, missä oli vaihtovaatteita, mutta suurimmalla osalla ei ollut muita vaatteita kuin mitä päällä oli.

Tapio Vesa

– Saimme Afganistanista nuoria, 15-16-vuotiaita poikia, jotka aloittivat tänään koulunkäynnin meidän omassa koulussamme.

Ensimmäisinä päivinä nuoria on muonitettu ja vaatetettu, kertoo Vesa.

– He olivat erittäin väsyneitä pitkän matkustamisen jälkeen, niin ensimmäinen päivä meni melkeinpä nukkuessa. He tulivat melkoisen kevyillä varusteilla. Muutamalla pojalla oli reppu, missä oli vaihtovaatteita, mutta suurimmalla osalla ei ollut muita vaatteita kuin mitä päällä oli. On pelattu jalkapalloa ja käyty koulua, tutustuttu ympäristöön.

– Kaikki on sujunyt yhteistä kieltä etsien ja tulkkia käyttäen, oikein hyvässä yhteistyöhengessä. Pojat ovat todella kohteliaita ja innokkaita oppimaan suomen kieltä ja ylipäätään kaikkia asioita.

Tulossa yhteisiä tapaamisia lähiasukkaiden kanssa

Muutamilla pojista oli ollut kytköksiä toisiinsa aikaisemmin, mutta suurin osa pojista oli tavannut toisensa vasta Tornion järjestelykeskuksessa.

Nuoret tulivat alle 16-vuotiaille tarkoitettuun ryhmäkotiin. Tukiasumisyksikköön majoitetaan 16-17-vuotiaita, itsenäisempiä nuoria. Rekrytointeja on tehty ja tehdään lisää, kertoo Tapio Vesa.

– Sairaanhoitaja on palkattu ja palkkaamme muutaman lisäohjaajan. Vapaaehtoistyötä olemme käynnistelleet, ihmiset ovat hyvin positiivisella asenteella ottaneet yhteyttä meihin ja halunneet lahjoittaa vaatteita ja esineitä, kuten polkupyöriä. Hyvin positiivinen asenne on lähtenyt heti alusta asti liikkeelle.

Kun toiminta käynnistyy, yksikkö aikoo järjestää yhteisiä tapaamisia lähiasukkaiden kanssa.

– Päivää ei ole vielä päätetty, odotellaan että saadaan toiminta käyntiin, niin on mukavampi kertoa valmiista työmalleista ja muusta, sanoo Tapio Vesa.

Lue seuraavaksi