Video: Öljy tuntuu ennätyshalvalta – mutta ei ole sitä

Tynnyrillinen Brent-raakaöljyä maksaa nyt noin 41 dollaria. Tämä tuntuu huimalta, koska kymmenen viime vuoden aikana öljy on ollut harvinaisen kallista.

talous
Mies kääntää öljyputken venttiiliä.

Brent-raakaöljyn tynnyrihinta painui tiistaina alle 40 dollarin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009 helmikuun. Öljyn halpeneminen on heilutellut osakekursseja, ajanut öljyntuottajamaiden järjestön Opecin sisäiseen kriisiin ja vaikuttanut vahvasti vallanvaihdokseen Venezuelassa, Etelä-Amerikassa.

Dramaattisista uutisista huolimatta öljyn hinta on itse asiassa hyvin lähellä viime vuosikymmenten keskiarvoa. Öljyjätti BP:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) vuosina 1977–2014 Brent-raakaöljyn keskihinta on ollut 39,6 dollaria. Yli sadan dollarin tynnyrihinnat ovat olleet äärimmäisiä poikkeuksia viimeisen 150 vuoden aikana.

Viime vuosina on kuitenkin nähty pöyristyttäviä hintoja: Esimerkiksi vuonna 2012 Brent-tynnyri maksoi keskimäärin 111,7 dollaria.

Moni öljyvaltio on mitoittanut budjettinsa kalliin öljyn varaan. Esimerkiksi Venäjän talous on nyt kuralla ja ruplan arvo alamaissa.

Tämä kurjistaa Suomen Venäjän-kauppaa ja vähentää venäläisten ostosmatkailijoiden määrää esimerkiksi Lappeenrannassa.