Sato myy lähes 300 asuntoa Kunta-asunnoille

Sato haluaa keskittyä vuokra-asuntohin pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa. Sato aikoo vähitellen jättää esimerkiksi Rovaniemen.

Kotimaa
Vuokrakoti Kouvolassa.
Vilma Hannén / Yle

Vuokranantaja Sato on myynyt lähes 270 aravavuokra-asuntoa Kunta-asuntojen Kunta-aravat Oy:lle. Kauppahinta on Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen vahvistama luovutuskorvaushinta, jota osapuolet eivät kerro julkisuuteen. Myydyt asunnot sijaitsevat Lohjalla, Jyväskylässä, Oulussa ja Rovaniemellä.

Sato kertoo, että sen tavoitteena on tarjota entistä enemmän vuokra-asuntoja paikkakunnilla, jossa niitä tarvitaan eniten kuten pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella.

– Myymme asuntoja, jotka eivät pitkällä tähtäimellä vastaa sijaintinsa puolesta vuokra-asuntokysyntää valitsemillamme alueilla, kuvailee liiketoimintajohtaja Tuula Entelä.

Esimerkiksi Ouluun Satolle jää vielä noin tuhat vuokra-asuntoa. Rovaniemen Entelä mainitsee kohteena, josta Sato irtautuu vähitellen.

– Tavoitteenamme ovat isommat kokonaisuudet, hän sanoo.

Vuokralaisten asemaan kauppa ei vaikuta. Kunta-asunnot puolestaan kuvailee pyrkivänsä keskittämään vuokra-asuntojaan kasvukeskuksiin ja pääkaupunkiseudun kehyskuntien keskuksiin. Sillä on yli 8 000 asuntoa 30 paikkakunnalla. Satolla puolestaan on lähes 25 000 vuokrattavaa asuntoa Suomessa ja Venäjällä Pietarissa.

Marraskuun lopussa VVO kertoi luopuvansa suuresta osasta ARA-vuokra-asuntojaan. Se myi 8 600 asuntoa Y-Säätiölle.