1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Yllättävä puhelu tuli kalliiksi eläkeläispariskunnalle – poliisi tutkii oudon lomaosakesotkun

Lomaosakkeita villisti markkinoineesta yrityksestä on tehty jo ainakin 14 rikosilmoitusta. Vyyhti on alalla harvinainen, koska sen jäljet johtavat kotimaahan. Yksi tapauksessa näppinsä polttaneista kertoi meille tarinansa.

Kotimaan uutiset
Myyjä työssään.
Toni Pitkänen / Yle

Kaikki alkoi puhelusta, jonka pohjoissavolaisen Tuulan mies sai eräänä iltana kotonaan. Soittaja tiedusteli, miten pariskunta mieluiten vietti lomiaan. Kyseltiin, vastailtiin, puhelu ei johtanut sen pidemmälle. Kunnes muutaman tunnin päästä puhelin soi uudestaan.

Nyt soittajalla oli hyviä uutisia: eläkeläispariskunta oli voittanut viidensadan euron lahjakortin. Heidän oli ainoastaan tultava Kuopioon kuuntelemaan esitystä yrityksen tarjoamista lomaosakkeista.

Sitten tuli uusi yllätys: myös Tuulan ystävätär oli voittanut samanlaisen lahjakortin. Myös heidät kutsuttiin samaan esittelyyn.

– Siellä mies puhui kuin Ruuneperi. Lupasi kaikkea mahdollista ja kaikki oli niin ihanaa ja hyvää, kuvailee Tuula kuulemaansa.

Tuulan ystävätär muistelee myyntiesittelijöiden olleen todella uskottavia. Ystävätär miehineen päätti kuitenkin jättää osakkeen ostamatta, koska he olivat vastikään hankkineet matkailuauton. Lahjakortin sai ilman kaupantekoakin.

Myös Tuula ja hänen miehensä jättivät kaupat sillä kertaa väliin. He kuitenkin jatkoivat yhteydenpitoa yritykseen, sillä lupaukset korkeatasoisesta lomaosakkeesta varmalla vuokratuotolla houkuttelivat pariskuntaa. Välillä tuntui, että markkinointipuheet olivat jo liian hyviä ollakseen totta.

– Kerran lähdin jo viemään kaikkia papereita pois, mutta he vain puhuivat ja puhuivat minut ympäri, Tuula murehtii.

Karu yllätys

Lopulta kaupat tehtiin: savolainen pariskunta maksoi 5 950 euroa ja sai käyttöönsä lomaosakkeen Kihniöstä viikoksi vuodessa. Tuulan mukaan sopimukseen kirjattiin, että jos osakkeenomistajat eivät itse haluaisi lomalla kohteessa sovittuna viikkona, he saisivat myyjältä 700 euron vuokratulot joka vuosi automaattisesti.

– Meille luvattiin lisäksi suullisesti, että harkinta-aikaa on kaksi vuotta. Jos perutaan kauppa, saadaan myyntihinta takaisin, Tuula tilittää.

Aluksi hän ei epäillyt mitään. Tuula päätti miehensä kanssa lunastaa lahjakortin ja varata sillä itselleen viikoksi viiden tähden saunallisena kohteena mainostetun lomanviettopaikan Nurmeksesta. Kun he pääsivät perille, yllätys oli karu.

– Se oli yläkerran koppi ilman saunaa. Villakoiria ja koirankarvoja oli joka puolella, sängyistä puuttui pohjalautoja ja keittiökaapin ovi lähti ensimmäiseksi käteen.

"Pojat ovat sotkeneet asiat"

Pettyneenä Tuula halusi purkaa lomaosakkeen kaupan. Nyt yrityksestä vastasi puhelimeen eri mies kuin aiemmin. Hän sanoi "poikien sotkeneen asiat": kauppoja ei saanut enää peruttua. Sen sijaan lomaosake pantiin myyntiin.

Tämän jälkeen Tuula soitti vielä useita kertoja saadakseen tietoja lomaosakkeestaan ja menettämistään vuokratuloista. Hänelle pahoiteltiin tapahtunutta, mutta hyvitystä ei kuulunut. Yrityksen Kuopion toimisto meni kiinni ja lopulta viimeinenkin kontakti kertoi, ettei ole enää töissä. Tuula sai muutamia puhelinnumeroita, mutta niistä ei enää vastattu. Sen sijaan hän sai sähköpostilla vielä kaksi lahjakorttia, yhteensä tuhannen euron edestä.

– Olen yrittänyt varata niillä lomaa, mutta minulle on vastattu, että lomakohteita ei ole vapaana.

Lopulta Tuulan viimeinenkin yhteys lomaosakkeen myyneeseen yritykseen katkesi. Hänelle jäi käteen lomaosake, jota hän ei halua, arvottomia lahjakortteja ja huijattu olo.

Kerran lähdin jo viemään kaikkia papereita pois, mutta he vain puhuivat ja puhuivat minut ympäri.

"Tuula"

Jos Tuula haluaa saada osakkeen käyttöönsä, hänen pitää ensiksi hoitaa paperityöt, jotka välitysfirmalta ovat jääneet tekemättä. Sen jälkeen hän saa postiinsa 300 euron vastikelaskun postissa – ei luvattua 700 euron vuokraa.

Myös poliisi kiinnostui

Tuula ei ole ainoa tarinan lomaosakkeita välittävään yritykseen pettynyt asiakas. Hän tietää, että netin suomi24.fi-keskustelupalstalla on pitkä ketju yrityksestä – ja katkera sellainen.

– En ole jaksanut lukea niitä kaikkia juttuja. Menee mieli vielä mustemmaksi, hän miettii.

Firmalla on erään lomakiinteistöisännöitsijän mukaan surkea maine alalla maksamattomien varainsiirtoverojen ja toimittamattomien osakekirjojen vuoksi. Myös Kilpailu- ja kuluttajavirasto on saanut valituksia kyseisestä yrityksestä. Tätä Tuula ystävineen ei voinut tietää – heille vakuutettiin esittelytilaisuudessa, että yritys olisi kaikin puolin parempi vaihtoehto kuin muut alan tekijät.

Nyt firman toiminnasta on tullut myös poliisiasia. Ainakin 13 ihmistä eri puolilla maata on tehnyt rikosilmoituksen yrityksen toiminnasta ja tapausta ryhdytään tutkimaan petoksena. Suurin osa ilmoituksista on tullut juuri Pohjois-Savosta. Tieto on Tuulalle huojentava.

– Ei olla ainoita, hän sanoo.

Pian haastattelun jälkeen myös Tuula käy poliisiasemalla jättämässä rikosilmoituksen.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimiesten mukaan tarinassa on montakin kohtaa, joiden olisi pitänyt herättää epäilys asiakkaassa. 500 euron lahjakortin voittaminen ilman että on osallistunut mihinkään, on yksi sellainen. Toinen on ylipitkän harkinta-ajan lupaaminen. Kuluttajansuojassa on säädetty 14 päivän peruuttamisoikeudesta sopimuksiin. Nämä opit tulevat kuitenkin Tuulan kannalta liian myöhään.

– Tämä on ensimmäinen ja viimeinen kerta kun lähden mihinkään tämmöiseen, sanon ihan suoraan, hän puuskahtaa.

Tuulan nimi on muutettu. Tapaukseen liittyvän yrityksen edustajia ei tavoitettu.

Lue seuraavaksi