Suomen lipun ja leijonavaakunan käyttö puhuttavat – Ihmiset nousivat vastustamaan äärioikeiston omimista

Itsenäisyyspäivän kahakat ovat lisänneet keskustelua itsenäisyyden tunnusmerkeistä. Leimautuuko Suomen lippua muualla kuin urheilukatsomossa heiluttava ihminen tietyllä tavalla ajattelevaksi? Eivätkö kansalliset tunnukset olekaan kaikkien omaisuutta?

Kotimaa
612.fi-yhdistyksen soihtukulkue marssi Helsingin Töölöntorilta kohti Hietaniemen sankarihautausmaata itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 2015.
Vesa Moilanen / Lehtikuva

Isänmaallisuuden määrittely ei ole helppoa edes tutkijalle, korostaa Helsingin yliopiston historiantutkija Tuomas Tepora. Voidaanko kansallismielisyys jakaa hyvään ja pahaan?

– Itse lähtisin siitä, että isänmaallisuus on ennen kaikkea subjektiivinen kokemus ja tunne. Se pakenee objetiivisia määritelmiä. Se ei tarkoita sitä, etteivätkö monet ihmiset ja ryhmät pyrkisi määrittelemään sitä jollain tavalla, ja tuomaan julki, millaista oikea isänmaallisuus on ja miten sitä pitäisi esittää, sanoi Tepora Ylen Radio Suomen Ajantasassa.

Tutkija painotti nykyisen äärioikeiston olevan pieni, mutta näkyvä ja äänekäs ryhmä Suomessa.

– Hiljainen enemmistö on noussut nyt vastustamaan tapaa, jossa kansallisia symboleja määritellään ulossulkemisen kautta ja hyvin voimallisesti julistetaan sitä omaa sanomaa, jatkoi Tepora.

Kansalliset symbolit kiinnostavat taas kansaa

Tuomas Teporasta mielestä keskustelu isänmaallisuudesta ja kansallisista symboleista on leimahtanut aivan uudella tavalla viime aikoina. Esimerkiksi Suomen lippu ei herättänyt pitkään aikaan intohimoja, eikä lippua nähty toisen maailmansodan jälkeen juuri muualla kuin liputuspäivinä ja urheilukatsomoissa.

Nyt sosiaalisessa mediassa käydään kiihkeää keskustelua, missä tilanteessa lippua saa käyttää, ja milloin lippua häpäistään.

– Tämä on mielenkiintoista monellakin tapaa. Osa on esittänyt, ettei Suomen lippu kuulu poliittisiin mielenilmauksiin. Kansallinen lippu ei voi kuitenkaan olla täysin epäpoliittinen. Se on myös unohtunut, että Suomessa oli 1930-luvulta 1970-luvulle aika, jolloin lipun piti olla asetuksen mukaan jokaisessa mielenosoituksessa, valotti Tepora taustaa.

Tutkija muistutti, että lipun häpäiseminen on Suomen lain mukaan rikos, joten oikeus lopulta määrittää, milloin raja on ylittynyt.

Leijonariipus ja -tatuointi vahvasti leimautunut

Myöskään leijonavaakuna ei pitkään aikaan näkynyt kuin jääkiekkomaajoukkueen paidassa ja presidentinlinnan katolla liehuvassa lipussa.

Teporasta vaakunan käyttö koruna tai muuten voi leimata kantajansa. Sen herättämät tunnekuohut ovat hänen mukaansa kuitenkin pienempiä lippuun verrattuna.

– Leijonariipus tai -tatuointiosasto ovat ottaneet sen omaksi heimotunnuksekseen. Sitä kautta se leimautuu hyvin selkeästi tietyn ajatussuunnan tunnukseksi. Ei leijonariipuksen kantaminen kuitenkaan tee kenestäkään automaattisesti huonompaa kansalaista, totesi Tepora.