Käteisen nostaminen Joensuun Itärannassa sula mahdottomuus

Uusi kaupunginosa kasvaa kohisten ja matkakeskus on suunnitelmissa, mutta automaatti puuttuu. Ruutukaavalla Otto-pisteitä on sentään vielä kahdeksan.

Käteisnostot
Suvantosilta, Itärantaa ja Aittarantaa.
Janne Ahjopalo

Käteisen nostaminen on vaikeaa Pielisjoen itäpuolella Joensuussa. Vaikka uusi kaupunginosa Penttilänranta kasvaa ja matkakeskusta suunnitellaan, ei Itärannassa ole lainkaan Otto-automaattia.

– Itärannan osalta ei vielä ole suunnitelmia automaatin perustamiseksi, mutta asiaa harkitaan kunhan esimerkiksi matkakeskuskaavailut tarkentuvat, sanoo Automatia Pankkiautomaatit Oy:n asiakkuusjohtaja Jyri Marviala.

Itärannan osalta ei vielä ole suunnitelmia automaatin perustamiseksi.

Jyri Marviala

Käteisen nostaminen automaatista on vähentynyt Suomessa viimeisen 15 vuoden aikana. Syynä on korttimaksamisen ja mobiilimaksamisen yleistyminen.

Pielisjoen länsipuolella Joensuun ruutukaavalla on Otto-pisteitä tällä hetkellä kahdeksan. Määrä saattaa vähetä nykyisestä, nimittäin asiakkuusjohtaja Jyri Marvialan mukaan automaatteja on ruutukaavalla enemmän kuin käteisnostojen kysyntä edellyttäisi.