Kotileipurin muistilista myyjäisiin – älä leivo sairaana ja muista pakkausmerkinnät

Joulu on myyjäisten kulta-aikaa. Myyjäisillä kerätään varoja niin koululaisten retkikassoihin kuin yhdistystenkin toimintaan. Mitä kaikkea on huomioitava, jotta silloin tällöin myyjäisiin leipova kotikokki voi laittaa tuotteensa turvallisin mielin myyntipöytään. Kysyimme vinkkejä elintarviketarkastajalta.

ilmiöt
Keksejä.
Salla Syvänen / Yle

Jos yksityishenkilö leipoo myyjäisiin herkkuja omassa kotikeittiössään, kotikokilla on monta muistettavaa asiaa.

Ihmisten siisteyskäsitykset ovat erilaisia, ja on eri asia leipoa myyntiin kuin omalle perheelle. Pyysimme Helsingin ympäristökeskuksen elintarviketarkastajalta Pauliina Taljalta neuvoja, kuinka tavallinen kotileipuri voi huolehtia myyjäistuotteensa elintarviketurvallisuudesta.

Hygienia

Ruuan valmistuksessa käsien pesu on kaiken A ja O. Kädet pestään saippualla, ja hiukset ovat kiinni. Jos myyjäistuotteita valmistaa kotikeittiössä, on varmistettava, että keittiö on siisti ja puhdas. Pauliina Taljan mukaan perussiisti keittiö riittää. Samaan aikaan kun leipoo pitää huomioida, että esimerkiksi lemmikkieläimet pidetään poissa keittiöstä.

Sairaana ei Pauliina Taljan mukaan kannata valmistaa mitään myyntiä varten.

– Jos perheessä tai lähipiirissä on ollut vatsatautia lähiaikoina, kannattaa miettiä, ettei tartuta mitään norovirusta leivonnaisten yhteydessä muihin. Vaikkei itse ole sairas, voi silti kantaa virusta.

Pakkaaminen

Elintarviketarkastaja Pauliina Talja suosittelee, että kaikenlaiset elintarvikkeet ovat pakattuja, kun niitä myydään. Näin tuotteita on helpompi kuljettaa ja säilyttää myyntipaikalla.

Tuotteisiin kannattaa laittaa mukaan pakkausmerkinnät: mitä ainesosia tuote sisältää ja mikä on tuotteen valmistuspäivämäärä. Varsinkin allergeeniset aineet ja mausteet ovat tärkeää tietoa monelle asiakkaalle. Asiakkaat kyselevät tuotesisällöstä; kannattaa opetella, mitä mikäkin sisältää.

Jos tuote on ollut välillä pakastimessa, on se hyvä kertoa, ettei kuluttaja jäädytä tuotetta uudelleen.

Tuotteiden lämpötilat ja kuljetus

Elintarviketarkastaja Pauliina Talja ohjeistaa, että myyjäisissä kannattaa välttää helposti pilaantuvia tuotteita.

– Jos tuotteet ovat kylmäsäilytettäviä, ne on pidettävä kylmässä alusta loppuun asti.

– Kaikki, mikä säilyy pöydällä, on helppoa ja turvallista syödäkin.