1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Terveydenhoitokulut

Carea nostamassa palvelumaksuja, Kouvolassa mietitään

Taloudellisesta näkökulmasta Carean maksujen korottaminen on todennäköistä, arvioi hallituksen puheenjohtaja Seppo Rintamo. Kouvola miettii vielä terveyskeskusmaksujen nostoa.

Terveydenhoitokulut

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelumaksut noussevat Kymenlaaksossa ensi vuoden alusta hallituksen suunnitelmien mukaisesti. Näin arvioi sairaanhoitopiiri Carean hallituksen puheenjohtaja Seppo Rintamo. Suomen hallitus on linjannut, että soten palvelumaksut nousevat vuodenvaihteessa noin 30 prosenttia. Kunnilla on kuitenkin mahdollisuus käyttää asiassa omaa harkintavaltaansa.

Rintamon mukaan taloudellisesta näkökulmasta maksujen korottaminen on todennäköistä, kun otetaan huomioon kuntien ja sairaanhoitopiirin alijäämät. Rintamo korostaa, että Carea noudattelee päätöksissään kuntien linjausta.

Kouvola pohtii vielä

Kouvola miettii vielä terveyskeskusmaksujen nostoa. Aikuisväestön lautakunta päätti keskiviikkona palauttaa esityksen päivystysmaksujen korotuksesta uudelleen valmisteltavaksi. Asiaan palataan tammikuussa.

Esimerkiksi Pohjois-Kymen sairaalan päivystysmaksuihin esitettiin liki kymmenen euron korotusta. Maksu olisi nousemassa lähes 42 euroon. Aikuispalveluiden johtaja Vesa Toikan mukaan se, että valtio leikkaa valtionosuuksista, näkyy asiakasmaksujen korotuksina.