Viisi varmaa konstia saada joulukukka hengiltä ennen aikojaan

Jos panet hyasintin talon lämpimimpään paikkaan tai uitat joulutähden päivittäin, voit olla varma, että kukkaloistosta nauttiminen jää lyhytaikaiseksi iloksi. Ota talteen vinkit joulukukkien hengissä pitämiseen.

ilmiöt
Hyasintti.
Yle

Joulukukat ovat moneen viherkasviin verrattuna helppohoitoisia, mutta taitamaton viherpeukalo saa amarylliksen, hyasintin ja joulutähden hengiltä nopeasti.

Jotta joulukukista voisi ottaa ilon irti pitkään ja kasvit olisivat kauniisti kukassaan, kukkatietäjät vinkkaavat kiinnittämään huomiota ainakin näihin seikkoihin: ostoajankohta, kukan kuljettaminen kotiin, lämpötila, kastelu ja kasvin sijoituspaikka kotona.

Jos aikoo ostaa vain yhden joulukukan, jonka tahtoo olevan parhaassa kukassaan joulun pyhinä, ostoajankohtaa kannattaa miettiä. Joulutähti kestää kolmesta klassikkokukasta parhaiten aikaa. Sen voi hankkia vaikka pari viikkoa ennen joulua.

Amaryllis kannattaa kantaa kotiin aikaisimmillaan viikkoa ennen aattoa ja hyasintti vasta aivan aaton alla.

Valitse kaupan terhakkain kukka

Kaupassa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, millaisen kukkayksilön valitsee. Hyasintti ja amaryllis saavat olla nupullaan, jos haluaa nauttia kukinnoista kotona mahdollisimman pitkään. Joulutähdistä valitse se, jonka kukat ovat terhakkaasti pystyssä eivätkä lehdet roiku velttoina.

Jos joulutähti on kylmässä autossa puolikin tuntia, peli on menetetty.

Tiina Pakkanen

– Muovipussissa myytävä kukka saattaa olla hautunut. En valitsisi sellaista, lahtelainen kukkayrittäjä Marja-Leena Koskinen sanoo.

Kuljettaessaan kukan kaupasta ulos voi kuitenkin mokata.

– Suojaamaton joulutähti voi paleltua jo siinä ajassa, kun sen kantaa kaupasta autolle. Jos kukka on kylmässä autossa puolikin tuntia, peli on menetetty, Lahdessa kukkakauppaa pyörittävä Tiina Pakkanen sanoo.

Siispä kukka lämpöpussiin tai sanomalehteä ympärille.

Ilmalämpöpumpun tai patterin lämpö nitistää

Seuraava akilleen kantapää tulee vastaan kotona – jos kukan on saanut hengissä sinne asti. Sijoittaisiko kasvin ikkunalaudalle, takan kajoon vai ilmalämpöpumpun alle.

Pääsäännöt ovat yksinkertaiset: joulutähti pitää lämpimästi ja vedottomasta, sipulikukat arvostavat viileyttä.

Jos joulutähden kastelee oikein märäksi – ja taas seuraavana päivänä uudelleen – sillä sen saa hengiltä.

Marja-Leena Koskinen

– Joulutähden saa nuupahtamaan varmasti, jos panee sen kylmään ja vetoisaan paikkaan, vaikka ikkunan viereen. Alle 10 asteen lämpötila on sille kohtalokas, opastaa Koskinen.

Myös lämpimät ilmavirtaukset voivat olla joulutähdelle liikaa. Älä siis sijoita sitä patterin tai ilmalämpöpumpun viereen.

Hyasintti puolestaan nauttii viileydestä, ja säilyy parin plusasteen lämpötilassa hyvin. Viileys myös pidentää kukintaa. Niin ikään amaryllis pitää viileästä.

Hyasintti kukkii huonelämpötilassa viikon, enintään kaksi. Mitä lämpimämpää kotona on, sen nopeammin kukka nuupahtaa.

Kukinnan kestoa voi venyttää siirtämällä kasvin yöksi vaikka parvekkeelle, jos lämpötila pysyy plussalla.

Lorauttelija on kukan pahin vihollinen

Kukkakauppayrittäjät tietävät, millä kotien viherpeukalot viimeistään vievät joulukukkiensa henget: jatkuvalla kastelulla.

– Jos joulutähden kastelee oikein märäksi – ja taas seuraavana päivänä uudelleen – sillä sen saa hengiltä, Koskinen sanoo.

Harva tietää tästä keinosta, mutta suosittelen sumupulloa.

Tiina Pakkanen

– Pahin tyyppi on lorauttelija, joka lorauttaa kukalle vettä aina ohi mennessään, Pakkanenkin tuumaa.

Oikeaoppisesti joulutähdelle annetaan kerralla vettä kunnolla. Seuraavan kastelu aika selviää tunkemalla sormen multaan: kun se tuntuu kunnolla kuivalta, on aika kastella.

Ja koska joulutähteä ja sipulikukkia hoidetaan miltei päinvastakkaisin ottein, hyasintille ja amaryllikselle annetaan vettä säästeliäästi. Jos vettä lurauttaa kasville roimasti, kukkavana venähtää pituutta.

Tiina Pakkanen paljastaa parhaan niksinsä hyasintin kasteluun:

– Harva tietää tästä keinosta, mutta suosittelen sumupulloa. Sillä muutama suihkaus suoraan sipuleihin harvakseltaan.

Pidä kukat kaukana joulukuusesta ja hedelmistä

Jos joulukille mieluisat lämpötilat ja kastelut ovat selvää pässinlihaa, kukanostajalla on vielä yksi kompastumisen paikka: etyleeni.

Älä laita kukkaa ihan kuusen viereen.

Marja-Leena Koskinen

Se on kaasu, jota erittyy esimerkiksi omenista. Etyleeni nopeuttaa pilaantumista ja vanhentaa myös joulukukat ennenaikaisesti.

Samalla pöytätasolla oleva joulutähti ja hedelmäkori ovat siis kehno yhdistelmä.

– Harva tietää, mutta myös joulukuusi erittää etyleeniä, joten älä laita kukkaa ihan kuusen viereen, kukkakauppias Koskinen vinkkaa.