Kaarinan valtuustoryhmät linjasivat koulurakentamisen aikatauluja

Keskustan alueelle on tarkoitus peruskorjata ja uudisrakentaa kolme yhtenäiskoulua. Kyse on kymmenien miljoonien eurojen investointihankkeista.

peruskorjaus
Koululaisten takkeja ja kenkiä naulakossa.
Toni Määttä / Yle

Kaarinassa seitsemän valtuustoryhmää on päässyt yhteisymmärrykseen keskustan koulujen kehittämisestä. Mukana ovat Sdp, vihreät, perussuomalaiset, vasemmistoliitto, keskusta, kristillisdemokraatit ja Rkp.

Ryhmät ovat allekirjoittaneet sopimuksen, joka koskee Valkeavuoren, Piispanlähteen ja Hovirinnan koulujen peruskorjaus- ja uudisrakentamista.

Kaikki kolme koulua toimisivat lasten- ja nuortentalomallin mukaisesti eli ne olisivat yhtenäiskouluja, joihin kuuluisi varhaiskasvatus- ja neuvolapalveluja. Oppilasmäärä rajattaisiin 800:aan.

Aikataulun mukaan Valkeavuoren hanke toteutuisi vuosina 2016-2018. Sen jälkeen olisi vuorossa Piispanlähteen vanhan osan saneeraus. Hovirinnan koulun peruskorjaus- ja uudisrakentaminen ajoittuisi ensi vuosikymmenen alkuun. Kyse olisi kymmenien miljoonien eurojen investointihankkeista.

Suurista ryhmistä kokoomus ei ole mukana sopimuksessa. Vihreiden ryhmäjohtajan Hannu Rautasen mukaan kokoomus on ollut talousarvioasioissa eri linjoilla kuin muut ryhmät.

Kokoomuksen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Merja Kantalainen pitää kummallisena, että ryhmät ovat kävelleet virkamiesvalmistelun yli.