Helikopterin epäillään ylittäneen luvattomasti rajan itäisellä Suomenlahdella

Rajavartiolaitos epäilee tuntemattoman helikopterin ylittäneen luvattomasti Suomen ja Venäjän välisen rajan torstaina aamupäivällä. Rajavartiolaitoksen mukaan helikopteri ei vastannut radiokutsuihin ja se oli pisimmillään yhdeksän kilometrin päässä rajasta.

Kotimaa
Haapasaari
Yle Uutisgrafiikka

Rajavartiolaitos epäilee tuntemattoman helikopterin ylittäneen luvattomasti Suomen rajan Suomen ja Venäjän välisellä merirajalla.

Rajavartiolaitoksen mukaan helikopteri lensi Haapasaaren itäpuolisella merialueella Itäisellä Suomenlahdella torstaina aamupäivällä klo 10 jälkeen. Ilma-alusta oli huomautettu radioitse ylitystilanteessa Ilmavoimien toimesta kaksi kertaa, jonka seurauksena ilma-alus kääntyi ja poistui Suomen alueelta.

Ilma-alus ei ollut vastannut radiokutsuihin ja oli syvimmillään Suomen alueella noin yhdeksän kilometrin päässä rajasta. Epäilty luvaton rajanylitys kesti yhteensä noin kuusi minuuttia.

Kaakkois-Suomen alueen rajavaltuutettu on ollut yhteydessä epäillyn tapahtuman johdosta Venäjän Viipurin alueen rajavaltuutettuun. Rajavartiolaitoksen alainen Suomenlahden merivartiosto tutkii luvatonta rajanylitystä ja tiedottaa asiasta tutkinnan edistyessä.