Ilmastoneuvottelut jatkuvat lauantaihin – toiveissa jopa odotettua parempi sopimus

Pariisin ilmastoneuvotteluita ei saada valmiiksi tänään. Monimutkainen kokonaisuus vaatii vielä yhden yön neuvottelut. Yli sata maata on kuitenkin puuhaamassa jopa tiukempaa sopimusta, kuin aiemmin on esitetty.

Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius sanoo, että kolme neljäsosaa ilmastosopimuksen kiistakohdista on sovittu. Ranska isännöi ilmastoneuvotteluja Pariisissa. Kuva: Ian Langsdon / EPA

Pariisin ilmastokokous oli määrä saada päätökseen tänään perjantaina, mutta Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius ilmoitti aamulla, että neuvotteluille tarvitaan vielä lisäaikaa.

Uusi kompromissiesitys annetaan lauantaiaamuna, Fabius kertoi ranskalaisen BFMTV:n haastattelussa. Myöhemmin hän täsmensi, että esitys annetaan Suomen aikaa kello 10.

– Ilmapiiri on hyvä, asiat ovat positiivisia, asiat menevät oikeaan suuntaan, ulkoministeri valoi luottamusta.

Neuvotteluja käytiin koko viime yö ja kokousväki alkaa olla väsynyttä. Isäntämaa Ranska haluaa kuitenkin viedä äärimmäisen tärkeät neuvottelut päätökseen.

"Sopimus erittäin lähellä"

Kokouslähteet kertovat neuvotteluista kahdenlaisia uutisia. Ulkoministeri Fabius on sanonut sopimuksen olevan "erittäin lähellä".

Myös YK:n ilmastopäällikkö Christiana Figueres kertoo, että poliittisella tasolla sopimus itse asiassa on jo tehty. Ongelmana on muuntaa poliittinen kieli sopimustekstiksi, hän sanoo The Guardian -lehden (siirryt toiseen palveluun) mukaan.

Figueresin mukaan neuvottelupöydässä ovat edelleen ne ongelmat, jotka ovat estäneet kattavan sopimuksen syntymisen aikaisemmissakin kokouksissa. Niitä ovat kehittyville maille annettavat avustukset, avoimuus sekä päästövähennysten jakaminen kahittyneiden ja kehittyvien maiden kesken.

Kansainvälisessä politiikassa maiden erityispiirteilläkin on merkitystä. Der Spiegel -lehden (siirryt toiseen palveluun) mukaan Kiina on asettunut vastahankaan, koska se tuntee jääneensä ulkopuolelle, kun Yhdysvallat ja Eurooppa ovat muodostaneet yhteistyöryhmän yli sadan maan kesken.

Odotettua tiukempi sopimus?

Pienten saarivaltioiden ryhmittymä The Climate Vulnerable Forum kertoo, että 113 maata on nyt hakemassa sopimusta, joka olisi selvästi tiukempi kuin aikaisempi kahden asteen tavoite.

Sopimuksessa tavoiteltaisiin ilmaston lämpenemisen pysäyttämistä 1,5 asteeseen verrattuna esiteolliseen aikaan. Tavoite on erittäin kova, sillä maapallon ilmasto on lämmennyt jo lähes asteen.

Tätä tavoitetta tukevat kuitenkin mm. Yhdysvallat, Kanada, Ranska ja Saksa, kertoo The Guardian.

Uusia muotoiluja

Ranskan laatimassa uusimmassa sopimusluonnoksessa on uusia muotoiluja, joiden merkitys on globaalissa mittakaavassa suuri.

Aikaisemmissa luonnoksissa mainittu tavoite "dekarbonisoinnista" on poistettu. Dekarbonisointi tarkoittaa, että maailma pyrkisi lopettamaan fossiilisten energianlähteiden käytön.

Termi on korvattu "energiankäytön päästöneutraaliudella", joka toteutuisi viimeistään tämän vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla. Tämä tarkoittaa sitä, että syntyvät päästöt korvataan muualla tapahtuvalla kompensoinnilla, esimerkiksi metsityksellä.

Muutos on kiistanalainen. Monet pitävät dekarbonisointia epärealistisena tavoitteena, sillä moni maa on yhä riippuvainen fossiilienergiasta.

Ympäristöjärjestöt puolestaan sanovat, että dekarbonisaatiosta luopuminen antaa väärän signaalin teollisuudelle.