Etsintäkuulutettu Valjakkala nähty Helsingin keskustassa

Jokelan avovankilasta omillle teilleen lähtenyt Juha Valjakkala jatkaa piilotteluaan.

Kotimaa
Nikita Bergenström (ent. Juha Valjakkala ) kuvattuna Kuopion vankilassa helmikuussa 2007.
Nikita Bergenström (ent. Juha Valjakkala ) kuvattuna Kuopion vankilassa helmikuussa 2007.Lehtikuva

Jokelan avovankilasta yli kolme viikkoa sitten häipynyt Juha Valjakkala on havaittu Helsingin keskustassa.

– Hänet on nähty Helsingin rautatieaseman asematunnelissa keskiviikkoiltana, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Lylykangas Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Vinkki ei johtanut kiinniottoon, mutta oli kuitenkin tervetullut uusi tieto tunnetun rikollisen liikkeistä. Ennen keskiviikon havaintoa Valjakkalasta ei saatu yhtään vinkkiä puoleentoista viikkoon.

– On hyvin todennäköistä, että hän liikkuu edelleen pääkaupunkiseudulla, Lylykangas sanoo.

Poliisi on kaiken aikaa pitänyt Helsingin tienoita Valjakkalan todennäköisimpänä lymyseutuna, koska aiemmatkin vinkit ovat olleet samoilta alueilta.

Ylen laskelmien mukaan pako on Nikita Bergenströmiksi nimensä muuttaneelle Valjakkalalle jo kymmenes. Se poikkeaa aiemmista siten, että se on kestänyt ennätyspitkään: menossa on neljäs viikko. Tähän astinen pakoennätys oli 8 päivää neljän vuoden takaa.

Valjakkala poistui Jokelan avovankilasta 18. marraskuuta luvalliselle opiskeluvapaalle ja jäi sille tielleen. Valjakkala istui pakohetkellä reilun vuoden tuomiota muun muassa varkaudesta, pahoinpitelystä ja parista rattijuopumuksesta. Hän tuli tunnetuksi Åmselen kolmoismurhasta vuodelta 1988. Siitä tuomiosta hän pääsi ehdonalaiseen vapauteen 2009.

Vihjeitä Valjakkalan liikkeistä voi soittaa yleiseen hätänumeroon 112 tai lähimmälle poliisille.