1. yle.fi
  2. Uutiset

Ranskalaiset äänestävät aluevaalien toisella kierroksella

Ensimmäisellä kierroksella äärioikeistolainen Kansallinen rintama sai äänistä noin kolmanneksen. Pääministerin johtamat sosialistit jäivät tuloksissa vasta kolmanneksi.

Ulkomaat
Marine Le Pen puhui lehdistölle sunnuntaina Henin Beaumontissa, Ranskassa.
Marine Le Pen.Denis Charlet / AFP

Ranskassa järjestetään tänään sunnuntaina aluevaalien toinen kierros. Vaalien yksi suurimpia mielenkiinnon kohteita on se, pystyykö äärioikeistolainen Kansallinen rintama säilyttämään viikko sitten pidetyn ensimmäisen kierroksen etumatkansa.

Ensimmäisen kierroksen tulosten perusteella Marine Le Penin johtama puolue on saamassa valta-aseman kuudella alueella, kun alueita on 13.

Mielipidetiedustelujen mukaan entisen presidentin Nicolas Sarkozyn konservatiivipuolue on kuitenkin kirinyt niin, että se voi viedä tiukimmat alueet itselleen.

Aluevaaleissa valittavat neuvostot päättävät muun muassa junaliikenteestä, koulutuksesta ja yritystuista.

Äärioikeistolainen Kansallinen rintama sai viikko sitten aluevaaleissa historiallisen suuren äänipotin. Marine Le Penin johtama puolue sai ensimmäisellä kierroksella lähes kolmanneksen kaikista äänistä. Toiseksi eniten ääniä keräsi Nicolas Sarkozyn vetämä keskustaoikeisto. Presidentti Francois Hollanden sosialistipuolue jäi selvästi kolmanneksi.

Lue seuraavaksi