1. yle.fi
  2. Uutiset

"Äiti, kuoletko sinä?" – Kotinsa kahdesti menettänyt yksinhuoltaja opettelee luottamaan elämään

Voisitko kuvitella luopuvasi kaikesta omaisuudestasi, kodistasi ja jopa vaatteista päälläsi? Sanna-Maria Mäkinen on joutunut tekemään niin, kahdesti. Homekodit veivät niin tiukille, että yksinhuoltaja oli jo valmis jättämään kaiken.

ilmiöt
Sanna-Maria Mäkinen parvekkeella.
Hanna Lumme / Yle

Sanna-Maria Mäkinen istuu tyhjässä huoneessa sängyllään. On joulukuu 2014. Vuoteessa ei ole lakanoita eikä tyynyssä liinaa. Peitto sentään on, mutta siinäkään ei ole pussilakanaa.

26-vuotias äiti ja alle kouluikäinen Rasmus nukkuivat pedissä viikon ennen muuttoa homeasunnosta uuteen kotiin.

Sängystä tyhjässä huoneessa on valokuvakin. Mäkinen ei oikeastaan tiedä, miksi. Muistikuvat ovat hataria.

Tämä on toinen homekoti, josta perhe muuttaa pois. He joutuvat viemään kaiken omaisuutensa astioita sekä valokuvia lukuunottamatta kaatopaikkakuormaan – toistamiseen.

Irtaimiston mukana haitallisia itiöitä saattaisi kulkeutua uuteen kotiin, jonka pitäisi olla homeeton.

Terveystarkastaja on aiemmin todennut parikerroksisen vuokratalon sisäilmassa ongelmia, joiden takia äiti ja poika sairastavat jatkuvasti. Flunssaa, astmaa, korvatulehduksia. Sairauslomista tulee poissaoloja töistä, ja tulonmenetykset tuntuvat.

Pakollisten maksujen ja verojen jälkeen elämiseen jää 80 euroa kuussa. Tätäkö tämä on, Mäkinen ajattelee. Vuodesta toiseen.

Muuttamista, sairastamista, uusia sisäilmaongelmia. Ei hän tällaiseksi ollut omaa tai poikansa elämää kuvitellut.

Joulutähti Mäkisen pöydällä.
Mäkinen on laittanut vaikeuksista selvittyään hyvän kiertämään. Hän järjestää esimerkiksi Lahella sydäntä -hyväntekeväisyyskonserttia ja toimii SPR:n ystävävälittäjänä. Hanna Lumme / Yle

"Pelkään, loppuuko tämäkin"

Joulukuun puolivälissä vuonna 2015 koittaa ensimmäinen pakkaspäivä muutamaan viikkoon. Taivas on pilvinen, mutta iltapäivän aurinko pilkahtelee pilvien lomasta. Edellisenä yönä maahan on satanut juuri ja juuri näkyvä kerros lunta.

Kaksikerroksisen omakotitalon yläkerrassa lankkupöydällä on kynttilöitä sydänkipoissa. Ruukussa on punainen joulutähti.

Nukuin monta päivää lattialla, koska en jaksanut sijata sänkyä.

Sanna-Maria Mäkinen

Valkoisiin housuihin, punaisin sydämin kuvioituihin villasukkiin ja pehmeään neuleeseen pukeutunutta Mäkistä ei ole tunnistaa samaksi naiseksi kuin vuosi sitten.

Nenä ei vuoda, eivätkä silmät punoita. Kasvojen turvotus on kadonnut. Hän hymyilee,nauraa ja halaa.

Vaaleissa sydänkuvioisissa posliinikupeissa höyryää maitokahvi. Sydämet muistuttavat mummosta.

Erkkeri-ikkunoissa roikkuu kaksi enkeliä. Kolmas istuu kirjahyllyn päällä.

Asunto on Mäkisen miesystävän, mutta äiti ja Rasmus-poika viettävät nykyään täällä paljon aikaa. Mies ilmestyi yksinhuoltajaäidin elämään kuin tilauksesta aiemmin tänä vuonna.

Helpottaa, että asioita voi jakaa toisen aikuisen kanssa.

Sydänsukat.
Sydänkuviot toistuvat Mäkisen vaatteissa ja kodin esineissä. Sydämet muistuttavat mummosta. Hanna Lumme / Yle

– Toisinaan pelkään, loppuuko tämäkin. Mutta rinnallani on nyt mies, joka osaa tukea ja auttaa. Pääsemme yhdessä eteenpäin.

Alakerran huoneessa on lattialla automatto. Se oli ensimmäisiä tekstiilejä, joita äiti ja lapsi saivat lahjoituksena uuteen kotiinsa, johon he muuttivat viime vuoden vaihteessa.

Yöunet ja päivälliset lattialla

Ennen muuttoa, siis vuosi sitten jouluna, äiti ja poika valmistautuivat jättämään kotinsa, jonka sisäilma oli todettu haitalliseksi. Terveystarkastaja oli ohjeistanut Mäkistä olemaan tarkkana: kolmanteen homekotiin äidillä ja lapsella ei olisi enää varaa mennä. Terveys ei kestäisi.

Hän kysyi, mitä toivoisin, jos se voisi olla mitä tahansa.

Sanna-Maria Mäkinen

Jos äiti ja poika nykyään joutuvat hengittämään homeista sisäilmaa, nenästä alkaa tulla verta ja alkaa väsyttää. Oireet voimistuvat nopeasti.

Puhdas koti löytyi lahtelaisen kerrostalon neljännestä kerroksesta. Siinä oli 44 neliötä – ja sauna.

Muuttopäivä oli hektinen. Uuteen kotiin sai viedä vain valokuvat, astiat ja keittiön lampun.

– En pystynyt heittämään vanhassa kodissa tavaroita roskiin, vaan vanhempani ja läheiseni hoitivat sen. Minä olin uudella kodilla ottamassa vastaan lahjoitustavaraa.

Mäkinen osti itselleen vuoteeksi kulmasohvan. Lapselleen hän sai lahjoituksena formulasängyn. Huoneistoissa oli aluksi näiden lisäksi vain tyhjiä pahvilaatikoita.

– Ajattelin, että elämme päivän kerrallaan, vaikka asunto oli sen näköinen. Nukuin monta päivää lattialla, koska en jaksanut sijata sänkyä. Söimme lapsen kanssa lattialla istuen. Ja saunoimme.

Automatto huoneessa.
Kuva Sanna-Marian ja Rasmus-pojan ensimmäisestä homeettomasta kodista alkuvuodelta 2015. Automaton ja pikkuautot he saivat lahjoituksina. Hanna Lumme / Yle

Kolmet alushousut

Sitten ihmiset alkoivat auttaa. Facebookista Mäkisen ahdingosta lukeneet keräsivät vaatteita ja leluja lapselle. Pyyhkeitäkin perhe sai.

Ystävät koordinoivat avustushanketta, keräsivät koteihinsa ventovieraiden lahjoittamaa tavaraa, ja toimittivat ne Mäkiselle.

Olin pärjännyt yksin enkä puhunut asioistani kenellekään.

Sanna-Maria Mäkinen

Tärkeintä oli täyttää lapsen tarpeet. Äidillä oli esimerkiksi vain kolmet alushousut. Kun yhdet olivat pyykissä, toiset olivat jalassa ja kolmannet kaapissa.

– Mieleen on jäänyt ystävän puhelu. Hän kysyi, mitä toivoisin, jos se voisi olla mitä tahansa. Sanoin, että haluaisin puhtaat pikkuhousut. Ystävä toi minulle paketin alushousuja.

Sama ystävä toi tullessaan myös kontillisen naistenvaatetta, mattoja ja verhoja.

Avun ottaminen vastaan oli vaikeaa.

– Siihen asti olin pärjännyt yksin enkä puhunut asioistani kenellekään. Olin jo vuosia ajatellut, että olen äiti, ja minun on selvittävä. Mutta apua on otettava vastaan, jos sitä tarjotaan.

Kädet sydämenä.
Kun seurakunta myönsi alkuvuodesta avuntarpeessa olleelle perheelle tukea selviämiseen, Sanna-Maria laitatutti käsiinsä pienet korut. Ne muistuttavat siitä, että kaikesta voi selvitä. Hanna Lumme / Yle

Uusi elämä alkoi romahduksella

Mäkinen haki apua myös sosiaalitoimistosta, josta hän sai lopulta lainan takuuvuokraa varten.

– Emme sentään jääneet toista kertaa kodittomiksi, hän sanoo hiljaa.

Ensimmäisen homekodin jälkeen äiti ja poika olivat olleet kuukauden vailla omaa asuntoa. Sen ajan he olivat viettäneet muiden nurkissa.

Tällä kertaa seurakunnalta sai ruokaa ja rahaa lapsen toppahaalariin sekä muihin perustarvikkeisiin.

Vaikka apua alkoi järjestyä, uuteen kotiin muuton kynnyksellä Mäkinen romahti. Hän laittoi ystävilleen viestin, ettei enää jaksa.

Jääkaappimagneetteja.
Jääkaappimagneetit kertovat, mikä on tärkeää. Hanna Lumme / Yle

– Voimat olivat tosi vähissä. Veikkaan, ettei olisi paljoa vaadittu, että... En muista yhtään, mitä ajattelin, se aika on mustaa.

Pahinta oli oman lapsen jatkuva sairastaminen. Mäkinen tunsi olevansa voimaton. Miksei hän voinut auttaa lastaan?

– Poika on varmasti monesti pelännyt, miksi äiti käyttäytyi niin. Miksi olin niin väsynyt.

Yksi lapsen kysymys on jäänyt mieleen.

Emme sentään jääneet toista kertaa kodittomiksi.

Sanna-Maria Mäkinen

– Se oli, että 'äiti, kuoletko sinä?'. Vastasin, että en sentään. Se herätti. Tajusin, ettei meillä ole hätää. Meillä on uusi puhdas koti, jossa kaikki olisi paremmin kuin aiemmin.

Mäkinen kantoi kaulassaan läpi vaikeiden vuosien korua, jossa roikkui risti. Siitä sai voimaa. Myöhemmin hän tatuoi ristin käsivarteensa.

Outoa olla terve

Kevättalvella 2015 uudessa kodissa, äidin ja pojan sairastelu loppui. Poika ei tarvinut enää astmapiippua eikä allergialääkkeitä.

Nyt Mäkinen ei edes muista, milloin he olisivat viimeksi sairastaneet. Perusflunssaa on silloin tällöin, mutta ei jatkuvaa sairastamista. Se on uutta.

– Oli normaalia, että lapsi käytti astmapiippua tai että hänelle antoi joka aamu ja ilta lääkkeen. Lääkitsemisestä oli tullut rutiinia.

Sanna-Maria Mäkinen selaa lapsensa kuvia.
Nykyään tarhakuvissa on hymyilevä pikkupoika. Äiti on onnellinen siitä, että lapsikin voi nyt nauttia elämästä eri tavalla kuin ennen. Hanna Lumme / Yle

Sitä, että yksinhuoltajaäidin elämään löytyi kaiken keskellä mies jakamaan arkea ja puhumaan vaikeista kokemuksista, Mäkisen on vieläkin vaikea uskoa.

– Toisinaan tulee ajatus, että kohta tapahtuu jotakin. En vielä luota siihen, että elämä voi olla näin helppoa ja mukavaa, ettei tule jatkuvasti vastoinkäymisiä. Poikakin on ihmetellyt ja ihastellut tasaista, hyvää arkea. Hän on kysynyt, voiko elämä tosiaan olla tällaista.

Vieraiden ihmisten tarjoama apua, tuki ja lahjoitukset auttoivat Mäkistä pääsemään kiinni uuteen elämään. Siksi hän on halunnut laittaa hyvän kiertämään.

Elämä on opettanut, että vastoinkäymisistä huolimatta asiat järjestyvät.

Sanna-Maria Mäkinen

– Kun sain voimia, rupesin auttamaan muita. Elämä on opettanut, että vastoinkäymisistä huolimatta asiat järjestyvät.

Hän on kerännyt mustikoita selkäleikkauksesta toipuvalle naiselle ja ostanut uudet lakanat niitä tarvitsevalle. Kun ruokakaupan pihalla ikäihminen ei saa nostettua ostoksiaan pyörän tarakalle, Mäkinen auttaa nostamaan taakan kyytiin.

Tällainen hän on ollut aina. Lapsena kotikulmien tyttöporukka kiersi naapureiden ovilla laulamassa ihmisille hyvää joulua. Saamansa palkkiorahat he veivät kodittomien kissojen hyväksi.

– Avuntarvitsijoita on valtavasti. Eikä avun tarvitse olla isoa vaan arkista. Siitä tulee järjettömän hyvä mieli.

Turhamaisuutta pitää opetella

Nykyään Mäkinen uskaltaa jo haaveilla tulevaisuudesta. Arki lapsen, miesystävän ja opintojen kanssa on kiireistä, mutta hyvää.

Siihen kuuluu naurua, halaamista ja yhdessätekemistä. Äiti ja lapsi kävivät vastikään Robinin keikalla ja kylpylässä. Kotona istutaan lähekkäin sohvalla ja katsotaan televisiota.

Helpottaa, että vastuuta arjesta jakaa toinenkin aikuinen.

– Joskus ihmettelen, miten olen pärjännyt aiemmin yksin. Olen kiitollinen tästä hetkestä. On mieletöntä tulla kotiin, jossa odottavat valmiit voileivät. Sellaisissa tilanteissa pysähdyn ihmettelemään, että iltapalan tekemisen sijaan ehdinkin istua vartiksi sohvalle.

Enää Sanna-Maria Mäkinen ei patoa vaikeuksia sisälleen, vaan kertoo niistä. Hän uskoo myös, että elämälle on löytynyt suunta.

Sanna-Maria Mäkinen parvekkeella.
– Jouluna aiomme syödä hyvin ja olla perheen kanssa. Joulun jälkeen on tarkoitus lähteä reissuun, ja Rasmus pääsee ensimmäistä kertaa elämässään ulkomaille, Mäkinen kertoo. Hanna Lumme / Yle

Hän opiskelee kaupan alaa ammattikorkeakoulussa ja järjestää hyväntekeväisyyskonserttia Syyrian lasten hyväksi. Apua riittää jaettavaksi joka suuntaan, hän uskoo.

Täksi jouluksi hän osti ensimmäistä kertaa joulukoristeita. Ja ensimmäistä kertaa vuosiin hän on ajatellut itseään.

Jos viime kevättalvella yksinhuoltajaäiti ei pystynyt ostamaan itselleen alusvaatteita, pari viikkoa ennen joulua hän päätti hemmotella itseään kampaajakäynnillä.

– Ansaitsin sen parturin. Sekin on pitänyt opetella, että voin joskus ostaa kalleinta jauhelihaa, mitä kaupasta löytyy. Tai että voin ostaa kunnon pihvit perjantain kunniaksi. Että meidän ei aina tarvitse tyytyä vähimpään. Olemme viimein oppineet luottamaan elämään.

Lue seuraavaksi