Konkaripoliitikko uskoo uuteen venereittiin: "Kyllä tässä jonkinlainen täyttymyksen tunne on"

Kimolan kanavan kunnostus veneilyä varten odottaa valtion rahoituksen varmistumista. Entinen kansanedustaja Valto Koski on lobannut muun muassa Kymijoen kanavoinnin puolesta tuloksetta. Venereitin toteutumista hän odottaa innolla, mutta soutuveneen tilalle ei ole uutta venettä hankinnassa.

Kotimaa
Heinola-Kouvola -vesiväyläyhdistyksen puheenjohtaja Valto Koski Virtakiven rannassa Kouvolassa
Juha Korhonen / Yle

Vanhanuittokanavan muuttaminenvenereitiksi Iitissä linkittäisi Kouvolan ja Päijänteen toisiinsa.

Kyllä tässä jonkinlainen täyttymyksen tunne on.

Valto Koski

Sisävesiliikenteen kehittämistä 20 vuotta edistänyt Valto Koski pitää Kimolan kanavan kunnostamista jo varmana hommana.

– Kyllä tässä jonkinlainen täyttymyksen tunne on.

Koski alkoi liputtaa sisävesiliikenteen hyötykäytön puolesta tuoreena SDP:n kansanedustajana vuonna 1995. Eduskuntaan perustettiin muun muassa kanavatyöryhmä. Koski mainitsee yhteistyön erityisesti Jouko Skinnarin kanssa.

Ei omaa venettä hankinnassa

Sisävesiliikenteen ja vesien hyötykäyttö poiki muun muassa idean ja hankkeen Kymijoen kanavasta.

– Saatiin hanke niin pitkälle, että se tutkittiin ja torpattiin. Jäljelle jäi Kimolan kanava ja muu sisävesiliikenne, myöntää Valto Koski.

Julkisuudessa Kimolan kanavan kunnostuksella ja uudella veneilyreitillä on myös epäiljöitä. Jotkut ovat väittäneet jopa, että rakenteilla on liian kallis reitti muutamalle veneilijälle.

Minulla on Kimolan kylässä soutuvene ja yhdet airot, ettei sillä paljoa tähän ole yhteyksiä.

Valto Koski

– Minulla on Kimolan kylässä soutuvene ja yhdet airot, ettei sillä paljoa tähän ole yhteyksiä, murjaisee Koski.

Koski uskoo, että muun muassa Kouvola, Iitti ja Heinola hyötyvät investoinnista.

– Nyt pitäisi virittää laaja keskustelu, että miten voisimme mahdollisuudet hyödyntää.

Entisen kansanedustaja Kosken visiossa rakentaminen voisi alkaa jo ensi syksynä, vaikka hankkeen tiellä on vielä kaksi valitusta hallinto-oikeudessa.

– Ei ole venettä hankinnassa tätä reittiä varten. Olen ajatellut, että ensimmäiselle purjehdukselle varaan paikan. Luulen, että minulla on siihen jonkunlaiset edellytykset, koska olen tätä hanketta aika aktiivisesti ajanut.

Koski kertoo, että Lahden satamassa on jo laiva katsottuna, kunhan hinnasta päästään sopuun.