Jyväskylän yliopiston viittomakielen keskus on toiminut viiden vuoden ajan

Jyväskylän yliopiston viittomakielen keskus on toiminut viiden vuoden ajan. Keskuksessa tutkitaan ja opetetaan suomalaista viittomakieltä. Yliopistojen rahoituksen väheneminen ei ainakaan vielä luo suurta uhkaa keskuksen toiminnalle.

Yle Uutiset viittomakielellä
Viittomakielikeskuksen tutkijoita keskustelemassa.

Jyväskylän yliopiston viittomakielen keskuksessa on opetettu ja tutkittu viittomakieltä jo viiden vuoden ajan.

Viittomakielen opetus alkoi Jyväskylän yliopistossa jo vuonna 1992. Vuonna 2010 opetusministeriö asetti yliopistolle valtakunnallisen erityistehtävän viittomakielen tutkimusta ja opetusta varten. Viittomakielen keskuksesta on valmistunut jo parikymmentä maisteria. Tohtoriopiskelijoita on tällä hetkellä viisi.

Tutkimus on tähän mennessä keskittynyt mm. viittomakielen rakenteeseen ja sen omaksumiseen. Uusimpia tutkimushankkeita on viittomakielen korpus.

– Olemme keränneet viittomakielistä aineistoa videoimalla, tavoitteena on tallentaa sadan viittomakielisen viittomaa materiaalia. Tästä laajasta aineistosta voimme sitten tehdä kattavampia ja yksityiskohtaisempia tutkimuksia viittomakielestä, kertoo professori Ritva Takkinen.

Viittomakielen keskuksen päärahoitus tulee opetusministeriöltä. Lisäksi tutkimushankkeisiin on saatu erillisrahoitusta.

Professori suhtautuu tulevaisuuteen luottavaisesti, vaikka yliopistoihin kohdistuu nyt säästöpaineita.

– Esimerkiksi ensi vuoden rahoitus on pienentynyt hieman, mutta työmme etenee silti. Päätös rahoituksesta tulee kolmen vuoden välein, ja nyt tulevasta ei voi varmasti tietää. Jatkamme kuitenkin työtämme positiivisin odotuksin, Takkinen vakuuttaa.