Säikkyykö kuutti kuoliaaksi? Rantarakentaminen huolettaa norpansuojelijoita

Rantarankentamisen aiheuttama häiriö puhuttaa norpansuojelijoita. Keskeisillä norppavesillä olisivat kalastusrajoitusten lisäksi tarpeen myös liikkumisrajoitukset. Pesimärauha norpalle on julistettu jo parinakymmenenä talvena.

Kotimaa
Kaksoskuutit
Joskus harvoin saimaannorppanaaras saattaa synnyttää kaksoset.Juha Taskinen / SLL

Rantarakentaminen norppavesillä on noussut keskusteluun laajassa työryhmässä, joka miettii uusia linjauksia ja toimenpiteitä norpan avuksi. Viimeksi suojelustrategiaa linjattiin vuonna 2011. Nykyiset asetukset ja suojelusopimukset ovat voimassa ensi kevääseen ja uusia valmistellaan tutkimusten ja kokemusten nojalla.

– On uutta tietoa siitä, miten norpan pesintä häiriintyy rantarakentamisesta. Tilastoista käy selkeästi ilmi, että häiriöalttiista pesistä löytyy keskimääräistä useammin kuollut kuutti. Nyt on otettava kantaa tähän uuteen tietoon, kertoo suojelutyöryhmän puheenjohtaja Etelä-Savon ELY -keskuksen johtaja Pekka Häkkinen.

– Juuri tämän takia WWF on julistanut pesärauhaa jo 1990-luvun alusta. Pesimäaikaisen häiriön torjunta on äärimmäisen tärkeää kuuttien kannalta. Tällaisina talvina, kun kinokset ovat pieniä, on häiriöllä entistä suurempi merkitys. rantojen ja luotojen kinoksia on silloin syytä välttää. Keskeisillä alueilla voisi harkita liikkumisrajoituksia, arvioi WWF:n suojelupäällikkö Jari Luukkonen.

Ilmastosopimus auttaa norppaa

Saimaannorppa hyötyy Pariisissa perjantaina solmitusta ilmastosopimuksesta. Sopimuksen vaikutusta odottaessa on kuitenkin lisättävä suojelutoimia, jotta kanta säilyy elinkelpoisena. Leutoja talvia on parhaassakin tapauksessa luvassa vielä kymmeniä. Ihmisen aiheuttamiin poikaskuolemiin ei ole varaa, jotta norppakanta säilyy elinkelpoisena.

Tänäkin talvena Metsähallitus ja vapaaehtoisjoukot ovat valmiina kasaamaan pesäkinoksia norppien turvaksi. Harkinnassa ovat jopa keinopesät.

– Iso kysymys on tämä keli. Ei ole yhtään sanottu millainen se on helmikuussa. Kinosten teko on jo tuttua ja porukka lähtee nopeasti liikkeelle, jos tarvitaan. Meidän porukkaa on myös keväällä tekemässä näitä pesätarkastuksia ja valvomassa kalastusrajoituksia. Valitettavasti joudumme joka vuosi myös hakemaan verkkoihin tai muihin kuolleita kuutteja, kertoo Metsähallituksen luontopalveluiden aluejohtaja Matti Määttä.

Uudet suojelupykälät valmisteilla kevääksi

Maa- ja metsätalousministeriön saimaannorppa ja kalastus -työryhmä jättää raporttinsa perjantaina 18. joulukuuta. Sen pohjalta laaditaan uusi asetus norpan suojaksi.

– En vielä ennakoi lopputuloksia. Joulukuun lopussa tiedetään asiasta enemmän. Lainsäädäntö on nyt kunnossa huhtikuun alkuun asti. Siihen mennessä pitää saada asia kuntoon. Nyt meitä on työllistänyt ensi vuoden alussa voimaan tuleva uusi kalastuslaki. Sen jälkeen voidaan katsoa näitä norppasäädöksiä, toteaa ministeriön työryhmän puheenjohtaja, kalastusneuvos Eija Kirjavainen.