KySa: Kotkalainen kaupunginvaltuutettu vangittiin epäiltynä muun muassa raiskauksesta

Kotkalainen kaupunginvaltuutettu vangittiin lauantaina epäiltynä raiskauksesta ja seksipalveluiden ostamisesta nuorelta henkilöltä.

raiskaus

Kymen Sanomat (siirryt toiseen palveluun) kertoo, että kotkalainen kaupunginvaltuutettu on vangittu epäiltynä raiskauksesta ja seksipalveluiden ostamisesta nuorelta henkilöltä.

Valtuutettu vangittiin lauantaina Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa Lahdessa. Hän oli ollut kiinni otettuna viime viikon keskiviikosta lähtien.

Raiskauksen epäillään tapahtuneen tämän vuoden elo-syyskuussa ja seksin ostamisen nuorelta henkilöltä epäillään tapahtuneen kesäkuun puolen välin ja syyskuun lopun välisenä aikana. Muilta osin asiakirjat on julistettu salaisiksi.