Ratikka nytkähti Turussa taas vähän eteenpäin – valtuusto päätti jatkaa raitiotien suunnittelua

Turun kaupunginvaltuusto päätti maanantaina selvin luvuin jatkaa raitiotien suunnittelua. Ratikat saivat taakseen 56 valtuutettua, 11 äänesti vastaan.

liikenne
Havainnekuva raitiovaunusta
Havainnekuva raitiovaunusta Itäharjulla.WSP Finland

Suurin osa Turun kaupunginvaltuutetuista on sitä mieltä, että Turussa pitää selvittää perinpohjin mahdollinen raitiotieliikenteen käyttöönotto.

67:stä valtuutetusta 56 on sitä mieltä, että Turun raitiotieliikenteen yleissuunnitelman pohjalta käynnistetään lisäselvittely. Samalla selvitetään mahdollinen superbussivaihtoehto.

Ratikkaliikennettä vastusti yhteensä 11 valtuutettua eli Perussuomalaiset, Keskusta, Järjen Ääni-ryhmän Pauli Kossila ja Kokoomuksen Kaija Hartiala.

Siihen tuleeko ja koska raitiovaunut takaisin Turun katukuvaan, ei kukaan osaa vielä sanoa mitään. Joka tapauksessa siihen menee vuosia. Valtuusto edellyttää, että valtio sitoutuu raitiotien jatkosuunnitteluun ja lopulliseen toteuttamiseen 30 prosentin rahoitusosuudella.

Keskustelua laidasta laitaan

Äänestystä edelsi kaksi ja puoli tuntinen keskustelu, joka aaltoili oman mielipiteen perusteluista inttämiseen, änkkäämiseen ja välillä myös kollegoiden ivaamiseen. Siis ei mitään uutta Turun valtuuston taivaan alla.

Tässä keskustelu pähkinänkuoressa.

SDP:n Aimo Massinen totesi, että ratikkapäätöksellä ei ole mitään kiirettä, sillä joukkoliikenne Turussa toimii hyvin. Niinikään demareiden Mika Maaskola totesi, että mitään ei tapahdu nopeasti, kun on kyse ratikoista, mutta periaatepäätöksiä asian suhteen pitäisi alkaa pikkuhiljaa tehdä.

Valtuutettujen aikahaarukka mahdollisella ratikoiden tulemisella liikkui viidestä vuodestä kolmeen kymmeneen vuoteen.

Keskustan Jarmo Laivoranta käytti illan aikana useammankin puheenvuoron. Hänen mukaansa Turussa pitäisi katsoa tulevaisuuteen, mutta nyt raitsikka-asiaa ajetaan katsomalla peruutuspeiliin. Laivorannan mielestä raitiotie ei ole realistinen hanke.

Perussuomalaisten Mikael Miikkola jyrisi puhujapöntöstä kaikkein kovimmin. Hänen mukaansa koko raitiohanke on yhden miehen show.

– Tämä on Mikko Laaksosen show, Miikkola tarkoitti raitiotieliikenteen innokkainta ajajaa eli vihreiden valtuuttetua Mikko Laaksosta.

Miikkolan mielestä raitiotieliikenteen avaaminen Turussa uudelleen, yli 40 vuotta sen jälkeen kun se aikanaan lopetettiin, on järjetön ajatus.

– Minä olen vähän vihainen ja tuohtunut, Miikkola totesi puheensa lopuksi.

Mihin ratikkaa tarvitaan?

Vasemmistoliiton Pasi Heikkilä sanoi olevansa periaatteessa ratikan kannalla.

– Jos saadaan rahoitus kuntoon ja valtio ja naapurikunnat mukaan. Ei voi mennä niin, että vain Turku maksaa, Heikkilä totesi.

Vasemmistoliiton Johannes Yrttiaho puolestaan totesi, että jos raitiotieliikenne Turkuun tulee, pitää huolehtia siitä, että sillä on kunnallinen omistus.

Perussuomalaisten Pirjo Lampi ihmetteli puheita siitä, että Turkuun tarvitaan raitiovaunut, koska Turun väkiluku kasvaa.

– Se mikä Turussa kasvaa on vanhusväestö, ja he tuskin ratikkaa käyttävät, Lampi sanoi.

Vihreiden Katri Sarlundin mielestä raitiotieliikennettä ei tarvita turisteja varten, niin kuin jotkut puhujat olivat arvelleet. Sarlundin mielestä ratikat ovat nimenomaan turkulaisia varten.

– Esimerkiksi Itäharjun kehittämiseen ratikka avaa aivan toisenlaiset mahdollisuudet, Sarlund totesi.

Vihreiden puheenjohtaja Niina Ratilainen ihmetteli, miten voisi edes olla niin, ettei Turussa olisi tulevaisuudessa raitiotieliikennettä.

– Pariisin ilmastokokouksessa sovittiin, että koko maailma on mukana ilmastotalkoissa, myös Turku.

Ratilainen totesi, että olisi aika ikävää lähettää Turun kaupunginjohtaja seuraavaan ilmastokokoukseen sanomaan, että me ei Turussa päästykään meidän päästötavoitteisiin.