Bill Cosby haastoi seitsemän naista oikeuteen kunnianloukkauksista – syyttivät hyväksikäytöistä

Cosbyn mukaan naiset ovat pilanneet hänen maineensa. Hän vaatii naisilta rahallisia korvauksia.

Ulkomaat
Yhdysvaltalaiskoomikko Bill Cosby.
AP Graphics Bank

Yhdysvaltalainen koomikko Bill Cosby nosti maanantaina vastakanteet seitsemää naista kohtaan, jotka olivat syyttäneet häntä ensin seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja myöhemmin kunniansa loukkaamisesta, kertoo Cosbyn asianajaja Monique Pressley tiedotteessaan.

78-vuotias Cosby on kieltänyt väärinkäytökset. Naiset nostivat joulukuussa 2014 oikeusjutut Cosbya vastaan kunnianloukkauksesta, koska hän oli sanonut heidän valehtelevan.

Pressleyn mukaan naiset halusivat vahingoittaa Cosbyn mainetta saadakseen taloudellista hyötyä esittämällä hyväksikäyttösyytöksiä. Cosby vaatii nyt naisilta suurimpia lain sallimia rahallisia korvauksia.

Yli 50 naista on syyttänyt Cosbya seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Naisten mukaan näyttelijä oli tarjonnut ensin alkoholia tai huumeita ja käyttänyt sitten heitä hyväkseen.

Cosby on toistuvasti kieltänyt kaikki hyväksikäytöt. Häntä vastaan ei ole koskaan nostettu rikossyytteitä. Useimmissa häntä kohtaan esitetyistä syytöksistä syyteoikeuden aikaraja on jo ylittynyt.

Heinäkuussa julkisiksi tulleiden oikeusasiakirjojen mukaan Cosby kertoi oikeudessa vuonna 2005, että hän oli hankkinut rauhoittavia lääkkeitä aikomuksenaan huumata nuoria naisia ja harrastaa seksiä heidän kanssaan.

Bostonin yliopisto perui Bill Cosbylle myönnetyn kunniatutkinnon maanantaina, kertoo uutistoimisto AFP. Useat muu yliopistot ovat päätyneet vastaavanlaiseen ratkaisuun jo aiemmin.