Tuotanto on supistunut kuukausia

Tilastokeskus on varovainen ja arvioi nollakasvun ajan jatkuvan. Ainakaan kasvua tuoreet tuotantolukemat eivät lupaile.

talous
Paperitehdas.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Suomen kansantalouden työpäiväkorjattu tuotanto on ollut laskussa viisi peräkkäistä kuukautta. Verrokkina on vuodentakainen kuukausi.

Tilastokeskus muistuttaa, että lukemat tarkentuvat vielä. Keskuksen mukaan edelleen voidaan puhua nollakasvun ajasta.

Työpäiväkorjattu tuotanto oli lokakuussa 1,8 prosenttia viimevuotista vähäisempi. Alkutuotanto pysyi viime vuoden tasolla, jalostus laski kolme prosenttia ja palvelut prosentin vuoden 2014 lokakuusta.

Syyskuun työpäiväkorjattu tuotanto oli 1,6 prosenttia alemmalla tasolla kuin vuotta aiemmin, kertovat tarkentuneet tiedot. Tarkistamaton lukema oli -2,6 prosenttia.

Kausitasoitettu tuotanto laski lokakuussa 0,4 prosenttia syyskuusta.

Varsinaiset bruttokansantuotelukemat Tilastokeskus kertoo neljännesvuosittain.