Arkistot metsästävät kirjallisia aarteita – Eino Leinon alkuperäiskäsikirjoituksista valtaosa teillä tietymättömillä

Tupakkamainoksen taakse tehty raapustus, otsikoksi jäänyt näytelmä, osia kadonneeksi luullusta käsikirjoituksesta... Kustannusosakeyhtiö Otavan lahjoittama Eino Leino -aineisto on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle runsaudensarvi. Silti valtava määrä sekä Leinon alkuperäistekstejä että muuta merkittävää kulttuuriperintöä on yhä teillä tietymättömillä. Kaikki aarteet haluttaisiin arkistojen turviin.

kulttuuri
Kirjelappusia Eino Leinon kokoelmasta.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Arkistotutkija Tarja Soiniolalla on onnen päivät. Työhuoneen pöytä notkuu haperolle ruutupaperille tasaisella käsialalla kirjattuja tekstejä kansakunnan kaapin päältä; tekstejä, joiden seasta näyttäisi löytyvän ainakin osia tyystin kadonneeksi luullusta käsikirjoituksesta.

Kustannusyhtiö Otava lahjoitti marraskuun lopussa historiallisen Eino Leino -aineistonsa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon. Puolen hyllymetrin verran materiaalia on nyt luetteloitu; joukossa on irtoliuskoja käsikirjoituksista, yksittäisiä runoluonnoksia, rivin mittaisia tarinan aloituksia; sivuja, joissa on pelkkä otsikko. Ja sitten tämä mahdollinen helmi,Joutsenkaula.

Kuvassa näkyy yksityiskohta Eino Leinon käsialasta.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Heinäkuussa 1922 Helsingin Sanomat tiesi kertoa, että Eino Leinolta ilmestyy pian uusi teos, proosaa ja lyriikkaa yhdistävä nuoruusmuistelo Edith Schwanehals – ensilempi, Prof. Dr. Leopold Bohmin jälkeenjättämistä papereista. Nimi on kirjallinen kumarrus James Joycen Ulyssekselle (myöh. Odysseia), joka ilmestyi samana vuonna ensimmäistä kertaa kokonaisena. Nimi viittaa myös suoraan Armas Einar Leopold Lönnbohmiin, eli Leinoon itseensä.

Vaikka lehti kuvaili Joutsenkaula-teoksen rakenteen varsin tarkkaan, ei sitä koskaan julkaistu. Soiniola esittelee kustantaja Yrjö Hirnin Leinolle lähettämää torjuntakirjettä, jossa todetaan, että runot kyllä kelpaavat, mutta proosan laatu ei täytä kriteerejä. Tilanne oli melko kiusallinen, koska paitsi teosta oli jo markkinoitu, oli kroonisesta rahapulasta kärsinyt suuri taiteilija ehtinyt törsätä saamansa ennakot.

Naisen takana näkyy kirjahyllyjä.
Tarja Soiniola SKS:n kirjastossa.Jyrki Lyytikkä / Yle

Rahapula voitti inhon elokuvaan – missä on käsikirjoitus?

Otavan lahjoittama aineisto sisältää myös _Tohtori Kandelaberi_n ja _Musti_n täydelliset käsikirjoitukset ja Leinon Alvar Renqvistille kirjoittamia kirjeitä. Vaikka materiaali täydentää merkittävästi Leino-aineistojen määrää arkistossa, on Soiniolalla suuri huoli siitä valtavasta määrästä tekstejä, jotka viruvat ties missä tutkijoiden ulottumattomissa.

Ihmissydän eli ammattikunnan auktoriteetti. 5-näytöksinen pilkkanäytelmä, kirj. Eino Leino.
Ihmissydän eli ammattikunnan auktoriteetti. 5-näytöksinen pilkkanäytelmä, kirj. Eino Leino.Jyrki Lyytikkä / Yle

– Julkaistuun tuotantoon verrattuna materiaalia puuttuu vielä hirvittävän paljon. Oli yllätys, ettei edes kaikista Otavan julkaisemista teoksista löytynyt käsikirjoitusta. Erityisen paljon kateissa on näytelmiä, sillä niitä ei teksteinä edes julkaistu.

Monista hukassa olevista töistä tutkijoita kiinnostaisi etenkin Leinon ainoa elokuvakäsikirjoitus Kesä. Elokuvaa mainostettiin lehdissä vuonna 1906, mutta yhtään kopiota siitä tai sen tekstistä ei ole löydetty, kertoo Soiniola.

– Leinohan inhosi elokuvaa, mutta teki tämänkin työn rahapulassa. Perheen piti päästä lomareissulle.

Osa teksteistä on päätynyt takansytykkeeksi

Teillä tietymättömillä on yksittäisiä runoja ja raapustuksia vieraskirjoihin, lehtikirjoituksia, sotilas- ja lääkäriystävien kanssa käytyä kirjeenvaihtoa, mutta myös merkittäviä romaanikäsikirjoituksia.

– 1900-luvun alusta 1920-luvulle puuttuvat kaikki suuret romaanikäsikirjoitukset; Jaana Rönty, Orja-romaanit; kaikki poliittissävyiset kustannusliike Kirjan kustantamat aineistot, samoin Minervan kustantamat. Tietysti tässä on ollut parikin maailmansotaa, eivätkä kustantamojen arkistot ole olleet ensimmäisiä, jotka pelastetaan.

Eino Leinon allekirjoitus oikealla.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Osa uskomattoman tuotteliaan Leinon teksteistä katosi jo kirjailijan eläessä boheemien elämäntapojen takia. Kosteiden illanviettojen ystävänä hän ei aina ollut tervetullut vieras, kuvailee Soiniola.

– On kuultu, että Leinon ilmestyminen paikalle saattoi saada ystävän vaimon kiehahtamaan, koska vierailu tarkoitti sitä, että oma puoliso häviää huonoille teille. Näissä tilanteissa on suutuspäissään tiettävästi heitetty Leinon tekstejä takkaan.

Hinku aidon Leinon omistamiseen on kova

Tulta, sotia ja muita myllerryksiä suurempi syy Leinon jälkeenjääneiden papereiden katoamiseen on omistamisen himo. Vuosikymmenten kuluessa keräilijät ovat kuorineet kermat päältä ja hilloavat nyt kansallisaarteita kodeissaan. Tutkija Tarja Soiniola toivoo kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että Otavan esimerkki saisi seuraajia, ja materiaalit toimitettaisiin arkiston turviin.

Autenttinen materiaali kuuluu kansallisena kulttuuriperintönä arkistoon

Tutkija Tarja Soiniola

– Me tiedämme, että halu omistaa Leinon tekstejä on suuri, sillä juhlavuonna saimme valokopioita esimerkiksi yksittäisistä runoista, joita on Leinon ystävien perikunnilla. Autenttinen materiaali on kuitenkin tutkijoille todella tärkeää ja kuuluisi muutenkin kansallisena kulttuuriperintönä arkistoon, kaikkien ulottuville.

Arkiston vaalijoilla on suuri huoli siitä, että väärin säilytettynä tekstit eivät selviä tuleville polville. Leino käytti usein laadultaan surkeaa paperia, aikaa on kulunut sata vuotta, eivätkä kotioloissa olosuhteet välttämättä suojaa tuotantoa hapertumiselta.

Leinon vierailu saattoi viedä miespuolisen ystävän huonoille teille. Kiukkuiset vaimot ovat kuulemma heittäneet Leinon tekstejä suutuksissaan takkaan.

Tutkija Tarja Soiniola

– Ne täytyy pitää ehdottomasti auringonvalolta suojattuna, kuivassa ja mielellään vähän viileässä. Osa papereista pitäisi konservoida, jotkut tekstit on kirjoitettu mille sattuu lirpakkeille. Mitä keltaisempaa paperi on, sitä hapettuneempaa se on. Papereiden koskettelu taas lisää mekaanista kulumista; jos materiaali ei ole arkistossa, se on vaarassa.

Kirjelappusia Eino Leinon kokoelmasta.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Kokonaisuudet halutaan saman katon alle

Kuulujen kirjailijoiden ja muidenkin Suomen historian merkkihenkilöiden jäämistöä huhuillaan nyt esiin entistä suuremmalla tarmolla arkistolain muutoksen myötä.

Lain tavoitteena on se, että arkistot entistä selkeämmin hoitaisivat omaa tonttiaan ja että ne olisivat kokonaisuuksina yhdessä paikassa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston osalta se tarkoittaa vastuuta kirjailijoista, kirjallisuudentutkijoista ja kirjallisista järjestöistä. Keskittäminen helpottaa merkittävästi sekä tallennusta, varjelemista että tutkijoiden työtaakkaa, summaa Tarja Soiniola.

– Tarkoitus on se, että tutkijoiden olisi helppo tehdä tutkimustaan yhdessä paikassa sen sijaan, että he juoksevat viidessä, kuudessa osoitteessa etsimässä aineistoa. Esimerkiksi Otava toki on ollut ihan suopea tutkijoille, mutta arkistokäynnit on pitänyt aina sopia erikseen. Silläkin on arvo, että kun kaikki on yhdessä paikassa, nähdään selvästi, mitä on olemassa ja mitä vielä puuttuu.

"Leino kaipaa kelvollista elämäkertaa"

Kirjailija, kääntäjä, käännöskriitikko, sanomalehtimies, näytelmäkriitikko, pakinoitsija, kansanperinteen kokoaja, runoilija, ahkera kirjeenvaihtaja ja poliittinen osallistuja – Eino Leinon monitaitoisuuden ja uutteruuden takia kirjallinen perintö on tärkeä muillekin kuin kirjallisuudentutkijoille.

Soiniolan mielestä jo yksin Leinon ristiriitaiset kannanotot sisällissotaan avaavat ikkunoita poliittisen ajankuvan analysoinnille.

– Materiaaleja vuodelta 1918 kaivataan kovasti. Hän käytti julkkisstatustaan vetoamalla rauhan ja ystävyyden puolesta, oli lopulta valkoisten puolella, mutta puolusti punaisten oikeuksia myös.

Leinosta ei vielä ole edes olemassa kattavaa elämäkertaa, Soiniola muistuttaa. Hänen mielestään se voisi hyvin olla myös historiallinen, eikä yksinomaan kirjalliseen uraan keskittyvä.

– Hannu Mäkelä on tehnyt paljon työtä, mutta se on kaunokirjallista, arvokasta aikalaistaltiointia teki puolestaan Eino Leino -seuran ensimmäinen sihteeri Aarre M.Peltonen, ja sitten on L.Onervan varsin värittynyt elämäkerta. Leino ansaitsisi laajemman käsittelyn.

Kirjelappusia Eino Leinon kokoelmasta.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Leino ei kirjoittanut kaikkia roiseja juttujaan

Tutkijoilla riittää työnsarkaa myös kirjallisen tuotannon raakkaamisessa. Rakastetun taiteilijan julkikuva on kostea ja hänet on ikuistettu Kämpin ryyppäjäisiin muiden aikalaisälyköiden seurassa, mikä on vaikuttanut myös käsityksiin runoilijan teoksista.

– Hän esimerkiksi kävi baareissa, joihin tuli paljon sanomalehtiä. Tämän hänen maineensa takia lehdistö vähintään kerran kymmenessä vuodessa, usein vapun aikaan, haluaa tehdä juttuja Leinon rivoista runoista tai ryyppyrunoista.

Ajanviettotapojensa takia Leinon kontolle on ympätty runoja, joita ei ole voitu selkeästi osoittaa hänen teksteikseen, paljastaa Soiniola. Käsikirjoituksia ei ole säilynyt tai niitä ei ole löydetty.

– Tavallaan on sellainen tahtotila, jossa kansa haluaisi, että hän olisi myös tällaisia tuhmempia juttuja kirjoittanut.