1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. liikenne

Tällainen on Suomen hiljaisin lentoasema – yksi ihminen töissä, kaikki valmiina olemattomia matkustajia varten

Vierailimme Varkauden lähes aavemaisella lentoasemalla, jonka ainoa työntekijä rakentaa työpaikalleen joulutunnelmaa. Finavia on kertonut lopettavansa toimintonsa asemalla. Kaupungin päättäjien mielestä lennot voitaisiin vielä pelastaa.

Kuva: Sakari Partanen / Yle

Ensin näyttää siltä, kuin kaikki olisi kunnossa. Lähtevien lentojen ja turvatarkastusten kyltit on valaistu. Kaikkialla on siistiä. On kuin minä hetkenä hyvänsä voisivat liukuovet avautua ja sisään tulla bussilastillinen lentomatkustajia.

Mutta mitään sellaista ei tapahdu. Joroisten kunnan puolella sijaitseva Varkauden lentoasema on ollut kohta kaksi vuotta hiljaisena ilman ensimmäistäkään reittilentoa. Asemalla on kuitenkin vielä yksi työntekijä. Hän on Helena Kutvonen, joka hoitaa etätöinä Finavian ostoreskontraa.

Aura-auto huolehtii joka aamu siitä, että postinjakaja ja Helena pääsevät lentoasemalle. Kiitorataa ei sentään aurata. Aamulla ensimmäiseksi Helena kiertää paikat läpi ja tarkistaa, ettei mitään ole rikottu yön aikana. Sen jälkeen hän keskittyy toimistotöihinsä.

– Ääntä saa vähäsen radiosta. Joskus katson aamulla telkkarista uutiset, hän kertoo.

Viime viikkoina Helena on laittanut joulua työpaikalleen: kaikuisaan toimistoon on ilmestynyt jouluvaloja ja himmeleitä. Valoa pimeyden keskelle, hän sanoo. Halutessaan hän voisi leikkiä lennonjohtajaa tyhjässä lennonjohtotornissa, sytytellä valoja kentälle ja antaa kuulutuksia.

– Onneksi en osaa sitä tehdä!

Helena sanoo viihtyvänsä asemalla yksinäänkin. Hän kuitenkin myöntää, että entisenkaltaisella isommalla työporukalla olisi rattoisampaa.

Kuva: Sakari Partanen / Yle

Konsertteja, mutta ei lentoja

Kaksi vuotta sitten viimeisetkin reittilennot jouduttiin lopettamaan Varkaudesta. Se ei tullut yllätyksenä: esimerkiksi vuonna 2012 matkustajia oli keskimäärin 18 päivässä. Hiljaisimpina päivinä henkilökuntaa oli enemmän kuin matkustajia.

Moni Finavian silloisista työntekijöistä on siirtynyt muille paikkakunnille töihin. Vuonna 2014 Helenalla oli Varkauden lentoasemalla vielä yksi työtoveri, mutta viimeisen vuoden hän on ollut lentoasemalla yksinään.

Asemaa on kuitenkin pidetty valmiudessa kahden vuoden ajan. Lentoja ei ole ollut, mutta esimerkiksi viime kesänä tiloissa järjestettiin Joroisten musiikkipäivien konsertteja. Muun muassa tanssiorkesteri Dallapé soitti aseman tiloissa.

Nyt Finavia on saanut tarpeekseen: maanantaina se ilmoitti poistavansa Varkauden verkostostaan. Finavia vetäytyy kentältä vuodenvaihteeseen mennessä. Puolen vuoden päästä päättyy myös Helena Kutvosen työura, kun hän jää eläkkeelle.

– Varmaan minä sitten panen ovet lukkoon ja sammutan valot lähtiessä. Kaikki harmittelevat, että meillä on näin hyvät puitteet, mutta matkustajia ei riitä.

Varkauden kaupunki ei ole valmis luovuttamaan lentojen suhteen. Päättäjät yrittävät vielä löytää ratkaisuja, joilla kentälle löydettäisiin uusi toimija Finavian jäljille.

Korjaus 20:33: Artikkelin alkuperäisessä versiossa luki, että Finavia lopetti lennot Varkaudesta vuonna 2013. Finavia tuottaa lentoasemapalveluita eikä tee reittipäätöksiä. Varkaudessa lennettiin valtion tukemia lentoja ennen ns. kolmiolentoina Savonlinnan kautta, mutta Varkaus ei halunnut jatkaa mallilla, koska kustannukset koettiin liian suuriksi ja aikataulut toimimattomiksi.