Aviopari johtaa useita yrityksiä – tällainen on kahden pomon suhde

Sanna ja Veli Hyyryläisen arkea määrittää vahvasti työ. He hoitavat yhdessä peräti viittä perheyritystä. Kotona he kysyvät luvan, jos haluavat puhua työasioista.

Kotimaa
Sanna ja Veli Hyyryläinen.
Maija Tuunila / Yle

Aamu Veli ja Sanna Hyyryläisen perheessä kuulostaa tavanomaiselta. Ensin juodaan kahvit ja luetaan paikalliset lehdet, sitten kumpikin lähtevät omiin suuntiinsa töihin.

– Minulla on tänään ohjelmassa merivartioaseman pystytys Porvoon rantaan, siellä on uusi hanke siellä. Muulloin työni menevät niin, että riippuen päivästä seuraan tehtaan tuotantoa tai olen asiakkaan luona, puusta moduulitiloja rakentavan Elementit-E Oy:n johtajana toimiva Veli Hyyryläinen kertoo.

Vaimo Sanna puolestaan on urheilu-, toimisto-, siivous- ja rakennuspalveluita tarjoavan Lumena Oy:n sekä tilavuokrausyhtiö Ratapaja Oy:n toimitusjohtaja.

– Minä lähden tänään pitämään palaveria partiointiliikkeen kanssa. Iltapäivällä kirjoitan riskiarviointeja työntekijöille ja valmistelen huomista hallituspäivää, Sanna Hyyryläinen toteaa.

Kotona on kivempi on puhua kotiasioista.

Veli Hyyryläinen

Töitä ei tuoda kotiin – yleensä

Pariskunta hoitaa yhteensä viittä perheyritystä. He myös istuvat yhtiöiden hallituksissa. Kahden pomon perheessä noudatetaan yhdessä sovittua suunnitelmaa.

– Olemme sopineet, että kotona ei puhuta työasioista. Jos haluaa puhua, siihen pyydetään lupa. Lupa joko tulee tai ei, mutta sillä mennään, Sanna sanoo.

Lupia anotaan puolin ja toisin silloin tällöin.

– Ei niitä kertoja yhteen lasketa. Jos on tärkeä asia, joka pitää hoitaa illalla, yritetään hoitaa se pois. Kotona on kuitenkin kivempi on puhua kotiasioista, Veli Hyyryläinen toteaa.

Siivous ulkoistettu

Pariskunnan kotiarki sisältää television katsomista, ulkoilua ja liikuntaharrastuksia: talvella laskettelua, kesällä golfia.

– Meillä on myös pieni lapsenlapsi, jonka luona käymme iltaisin. Samoin äitini luona, Sanna kertoo.

Kotityöt jakaa talon seinä. Veli hoitaa ulkohommat, Sanna sisätyöt kuten ruuanlaiton. Siivoushommat pariskunta on tosin ulkoistanut, koska kumpikaan ei ole niistä koskaan innostunut.

– Meillä on neliöitä jonkin verran ja työ vie paljon aikaa. Siksi meillä käy ulkopuolinen siivooja, Veli sanoo.

Jos tulee vääntöä, tahto saadaan läpi niin että päätös vain ilmoitetaan toiselle.

Sanna Hyyryläinen

– Päätimme, että siitä on turha riidellä, Sanna lisää.

Ei pomottelua

Entä kumpi määrää kaapin paikan kotona?

– Valinnat sisutuksen suhteen tehdään yhdessä, ideat tosin tulevat Sannalta. Sanna valitsee lipaston paikan, mutta valinnat ovat aina loistavia, Veli muotoilee.

– Jos tulee vääntöä, tahto saadaan läpi niin että päätös vain ilmoitetaan toiselle, Sanna tokaisee.

Toisiaan pariskunta ei koskaan pomottele.

– Emme nokittele. Siihen ei ole tarvetta, Veli sanoo.