Uusi Tähtien sota ensi-iltaan Suomen historian laajimmalla levityksellä

Tänään saa ensi-iltansa pitkään odotettu Star Wars: Force Awakens -elokuva. Elokuvan yksityiskohdat ja juoni on pidetty visusti salassa. Force Awakens aloittaa uuden Tähtien sota -trilogian.

kulttuuri
Star Wars, The Force Awakens.
Filmistilli / The Walt Disney Company Nordic /©Lucasfilm 2015

Legendaarinen Tähtien sota -elokuvasarja saa jatkoa, kun seitsemäs osa _Star Wars: Force Awakens _valtaa tänään elokuvateatterit. Elokuva saa tänään ensi-iltansa Euroopassa. Suomessa elokuva saa laajimman levityksen, mitä millään elokuvalla on ollut aikaisemmin. Näytöksiä on heti aamusta alkaen.

Myös lipunmyynti on sujunut ennätystahtia. Ensi-iltaviikolle on myyty noin 75 000 lippua ennakkoon.

Elokuvaa on peittänyt salaisuuden verho, eikä siitä ole kerrottu julkisuuteen mitään yksityiskohtia tai juonikuvioita. Toimittajatkin saavat nähdä elokuvan vasta ensi-iltapäivänä. Julkisuuteen on päästetty ennakkoon vain pari traileria, jotka ovat keränneet huimat katsojaluvut netissä. Viime vuonna julkaistua traileria on ladattu yli sata miljoonaa kertaa.

Elokuvasta odotetaan kassamagneettia

Force Awakens aloittaa uuden trilogian ja sen tapahtumat sijoittuvat 30 vuotta Jedin paluun jälkeiseen aikaan. Jedin paluu päätti ensimmäisen Tähtien sota -trilogian. Uudessa elokuvassa nähdään tuttuja näyttelijöitä vanhoista Tähtien sota -elokuvista. Mukana ovat muun muassa Harrison Ford, Mark Hamill ja Carrie Fisher. Uudet pääosanesittäjät ovat suurelle yleisölle vielä tuntemattomia näyttelijöitä. Sarjan luoja George Lucas on vetäytynyt ohjaajan pallilta ja uutuuden ohjaa Lost-sarjan ohjaajana tunnettu J.J. Abrams. Musiikista vastaa yhä luottosäveltäjä John Williams, joka on jo 83-vuotias.

Tähtien sota -elokuvat ovat valtavassa suosiossa ja uuden trilogian uskotaan vetävän fanit katsomoihin kymmenen vuoden odottelun jälkeen. Elokuvan on tuottanut Disney-yhtiö, joka osti Lucasfilmin reilulla kolmella miljardilla eurolla muutama vuosi sitten. Yhtiö odottelee uudesta elokuvasta suuria lipputuloja.

Tähtien sota -elokuvat ovat maailmanlaajuinen ilmiö

Ensimmäinen Tähtien sota -elokuva ilmestyi vuonna 1977 ja se jätti jälkensä elokuvan historiaan. Ensimmäinen trilogia valmistui kolmen vuoden sykleissä. George Lucas ohjasi itseoikeutetusti ensimmäisen elokuvan, mutta Imperiumin vastaiskun ohjasi Irvin Kershner ja Jedin paluun Richard Marquand. Vuonna 1999 George Lucas aloitti uuden trilogian ohjaustyöt ja silloin syntyivät Episodit 1 - 3.

Tähtien sota -elokuvista on tullut maailmanlaajuinen ilmiö, johon liittyy elokuvien lisäksi runsaasti oheistuotteita. Valomiekat ovat pikkupoikien suosikkileluja, vaikka elokuvat eivät vielä olisikaan tuttuja. Myös jedit ja Voima ovat tuttuja käsitteitä kaikille populaarikulttuuria seuraaville.