HS: Suomalainen Sara Forsberg loi Star Warsiin uuden kielen

Lucasfilm-tuotantoyhtiö pyysi pietarsaarelaista Youtube-tähteä luomaan avaruusolennoille kielen uuteen Star Wars: The Force Awakens -elokuvaan.

Kotimaa
Sara Forsberg
Sara Forsberg Yle

Kielinaiseksi tituleerattu Sara Forsberg sai managerinsa kautta viime huhtikuussa hätkähdyttävän tarjouksen, kertoo Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun). Lucasfilm-tuotantoyhtiö pyysi Forsbergiä kehittelemään tällä viikolla teattereihin tulevaan Star Wars: The Force Awakens -elokuvaan kokonaan uuden kielen.

– Ajattelin, että noin valtavassa leffatuotannossa käytettäisiin jotain superkokenutta kieli-ihmistä, mutta ne oikeasti halusivat minut. Pikku Youtube-tytön Pohjanmaalta, Forsberg kommentoi lehdelle.

Pietarsaaresta kotoisin oleva Forsberg tuli tunnetuksi Youtube-palveluun laataamastaan videosta (siirryt toiseen palveluun), jossa hän imitoi eri kieliä. Tämä poiki naiselle useita työtarjouksia ja uran alun Yhdysvaltoihin.

”Homma meni aika yksinkertaisesti"

Forsberg keroo Helsingin Sanomien haastattelussa, ettei hän saanut tuotantoyhtiöltä erityisempiä vaatimuksia avaruusolentojen kielen kehittelyyn. Naisen sanojen mukaan sähköpostiin vain tupsahti pari sivua käsikirjoitusta, jotka piti kääntää uudelle kielelle.

– Homma meni aika yksinkertaisesti. Kehitin sanoja, käytin niitä toistuvasti oikeissa yhteyksissä, kirjoitin vuorosanat ylös ja lausuin ne nauhalle. Mietin paljon painotuksia ja vastaavia, jotta se kuulostaisi mahdollisimman paljon oikealta kieleltä eikä pelkältä brskbrzt:ltä, Forsberg kommentoi lehdelle.

Tämän jälkeen Forsberg lähetti Yhdysvaltoihin äänitiedostot lausumistaan vuorosanoista, jotka opetettiin näyttelijöille.

Helsingin Sanomien mukaan Forsberg ei ollut ennen projektiaan nähnyt ainuttakaan Tähtien sota -elokuvaa, eikä ole katsonut niitä myöhemminkään.

– Päätin lähteä hommaan ihan sokkona ja käyttää pelkästään sitä kieliälyä, minkä vuoksi olin työn saanutkin, nainen sanoo.

Kaikki elokuvaan liittyvä tuli pitää visusti salassa, eikä Forsberg ole voinut paljastaa omaa osuuttaan elokuvassa yli puoleentoista vuoteen. Manageri Johannes Ylinen kertoi lehdelle, että Forsbergin työ keräsi elokuvan ohjaajalta J.J. Abramsilta kiitosta Star Warsin ensi-illassa Yhdysvalloissa tiistaina.