Joukkovoima saa alkunsa yksilöstä – "Some vahvistaa kaikkia omituisia ääripäitä"

Palkitut Madventures- ja Docventures-tekijät Riku Rantala ja Tuomas "Tunna" Milonoff sanovat, että yleistäminen on luonnollista, mutta epäreilua.

ilmiöt
Tietokoneen näppäimistö.
Miia Roivainen / Yle

15 vuotta yhdessä töitä tehneet Riku Rantala ja Tunna Milonoff sanovat, että isossa joukossa on voimaa, mutta muutoksen voima lähtee yksilöstä.

– Maailman mullistuksissa ajattelee helposti, ettei omilla tekemisillä ole merkitystä vaikkapa ilmastonmuutoksessa. Että tuolla Kiinassa sata valtavaa megatehdasta pukkaa savua maailmalle, niin mitäs väliä tällä minun kierrätykselläni on, Rantala kertoo esimerkin.

– Mutta silloin unohtuu näkökulma joukkovoiman vaikutukseen, ja siihen miten pienetkin asiat saattavat kääntää isoja juttuja.

Ihmisen aivot on rakennettu lokeroimaan, kun pyrimme sillä tavoin järjestemään kaoottista maailmaa.

Riku Rantala

Sosiaalisessa mediassa yksilö voi saada äänensä kuuluviin isostikin, ja muutaman sadan suomalaisen mielipide saatetaan yleistää ison joukon kannanotoksi. Rantala arvelee, että Suomessa on aina se hiljainen enemmistö, joka tuskin kovin herkästi lähtee mukaan mihinkään "äärikotkotuksiin".

– Some vahvistaa kaikkia omituisia ääripäitä, mutta tätä yleistämistä tapahtuu kaikkialla maailmassa – ihmisen aivot on rakennettu lokeroimaan, kun pyrimme sillä tavoin järjestemään kaoottista maailmaa. Sitä tapahtuu kaikkialla maailmassa, vaikka se ei reilua olekaan. Usein olosuhteet tekevät ihmisen kaikkialla maailmassa.

Vaikka Rantala sanoo yleistämisen ja olettamisen olevan ihmisessä sisäänrakennettuna, on hän sitä mieltä, että sitä vastaan pystyy käymään jokainen meistä.

Rajoja rikkoneesta matkailuohjelmastaan tunnetut Riku Rantala (vas.) ja Tuomas Milonoff Aamu-tv:n haastattelussa 20. elokuuta 2013.
Rajoja rikkoneesta matkailuohjelmastaan tunnetut Riku Rantala (vas.) ja Tuomas Milonoff Aamu-tv:n haastattelussa 20. elokuuta 2013. Yle

– Vaikka itselläkin on kaksi miljoonaa reissukilometriä takana, niin usein sorrun strereotyyppiseen ajatteluun. Pitää tietoisesti muistaa tapella sitä vastaan, että hoksaa, ettei se ole totuus eikä kerro totuutta koko maailmasta. Maailma on paljon monimuotoisempi kuin yksikään yleistys, Rantala sanoo.

Sosiaalista mediaa vasta opetellaan

Riku Rantala antaa armoa sosiaalisessa mediassa mellastaville, negatiivisia ja pelon kautta lietsottavia asioita levittäville.

– Sosiaalinen media ei ole ollut laajassa käytössä kuin muutamia vuosia sellaisena kuin me se nyt tunnemme, useimmilla meistä ei edes kymmentä vuotta. Tunteet ja reaktiot jylläävät, siellä on helppo vedättää ihmisiä ja lietsoa. Varmasti vielä opettelemme somen pelisääntöjä, ja että miten siellä puhutaan toisillemme.

Tunteet ja reaktiot jylläävät, siellä on helppo vedättää ihmisiä ja lietsoa.

Riku Rantala

– Samaan aikaan some luo toivoa: meillä on mahdollisuus tällaiseen viestintään ja kommunikaatioon. Toivottavasti vaikka seuraavan kymmenen vuoden aikana kehitymme parempaan suuntaan, Rantala toteaa.

Tunna Milonoff sanoo, että sosiaalisessa mediassa ihminen unohtaa oman vastuunsa.

– Kun Docventuresissa puhuttiin sananvapaudesta, niin mukaan tuli myös termi sananvastuu. Vieraanamme ollut Ali Jahagiri tulee Iranista, missä sananvapautta ei ole, ja hänelle sananvastuu on järjetön asia – joko sananvapaus on tai sitä ei ole. Mutta pitää muistaa, että vihapuheen takana on aina pelko.