Blandinaaviskaa, kiitos!

Kielenä on skandinaaviska, tiedottaja ilmoittaa Pohjoismaiden puolustusministerien tiedotustilaisuuden aluksi. Mitä se on? Jokin Pohjoismaiden oma esperanto? Opetetaanko sitä jossain koulussa?

Ulkomaat
Hej! Hannele Muilu
Yle

Ministerit pitävät lyhyen puhekierroksen. Norjasta saa jotenkuten selvää, tanskasta muutaman sanan, islannista ei sen enempää kuin yleensä.

Suomen Jussi Niinistö puhuu vaivaantuneen tuntuisena lyhyen pätkän kouluruotsia.

Tanskalaiset ja ruotsalaiset ymmärtävät toisiaan pinnistellen, mutta eivät osaa puhua toistensa kieltä. Skandinaaviskan ajatus on, että ruotsalaiset ja tanskalaiset vaihtavat sanojaan toisen kieleen sen minkä pystyvät.

Molemmilla on usein jokin käsitys siitä, mitkä ilmaukset ovat toiselle vaikeita. Toista tullaan puolitiehen vastaan. Esimerkiksi ehkä, ruotsin kanske, on tanskaksi måske.

Norjalaiset pysyvät kärryillä, koska kieli on molempien välimaastossa.

Blandinaaviska ei auta suomalaisia

Suomalaista selkokielipyrkimys ei paljoa lohduta. Hän saa haaviinsa muutaman sanan lisää tanskalaisen puheesta, mutta menettää etunsa jos ruotsinpuhuja alkaa vääntää tanskaa. Suomalainen voi jatkaa rauhassa kouluruotsilla, eikä huomaa, milloin tanskalainen vaihtaa skandinaaviskaan.

Islantilaisten kanssa kaikki puhuvat englantia. Pohjoismainen ihanteellinen kommunikointi on kompromissien taidetta, josta syntyy sekoitus, blandinaaviska.

Tuhat yhteistä sanaa

Skandinaaviskalle liputetaan pohjoismaisessa yhteistyössä. Esimerkiksi lentoyhtiö SAS on halunnut pitkään suosia skandinaaviskaa.

Ymmärtämistä helpottaa hiukan se, että tutkijoiden mukaan tuhat yleisintä sanaa ovat samoja ruotsissa, tanskassa ja norjassa.

Kielititeilijät ovat huolissaan siitä, että Ruotsin, Norjan ja Tanskan kansalaiset ymmärtävät toistensa kieltä entistä huonommin. Muilla kuin suomalaisilla ei ole pakkoruotsia.