1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. terveys

Amerikan malli raskauden hoidossa saa suomalaisparilta kiitosta

Keminmaalaislähtöinen nuoripari lähti töiden perässä Amerikkaan ja aiottua pidemmäksi venynyt pesti muuttui heidän kohdallaan lapsiperhearjeksi. Kolmilapsisen perheen kaikki lapset syntyivät saman, etukäteen valitun lääkärin valvoessa raskauden sujumista odotuksesta synnytyksen jälkeiseen aikaan.

Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Siinä missä Suomessa ensikertalaista kohtaa neuvolakäynnillä uusi tuttavuus, on Yhdysvalloissa vastassa etukäteen valittu lääkäri.

Keminmaalaislähtöisen Piia Nikkasen mielestä parasta Amerikassa synnyttämisessä oli se, että hänen etukäteen valitsemansa lääkäri on ollut mukana koko odotusajan ja hoitosuhde on jatkunut hänen kaikkien kolmen synnytyksen kohdalla.

– Aikoinaan päätin, että tämä on se sairaala, jossa haluan synnyttää ja tämä on se lääkäri, jonka palveluja haluan käyttää. Hän onkin ollut mukana kaikissa synnytyksissä. Se on tosi mukavaa, kun on se tuttu ja turvallinen tyyppi siellä, joka tietää oman historian.

Synnyttämisen jälkeen tuotiin menu eteen, että mitähän haluaisin syödä ja ottaa alkusalaatiksi tai jälkiruuaksi. Ihan kuin hotellissa olisi ollut.

Piia Nikkanen

Raha ratkaisee – tai vakuutus

Samaisella lääkärillä käydään sitten Nikkasen mukaan muun muassa jälkitarkastuksessa, joten hoitosuhde jatkuu synnytyksen jälkeenkin.

Nikkanen laskee omaksi edukseen työnantajan ottaman vakuutuksen.

– Kun vakuutukset on kunnossa, niin ei tarvitse stressata taloudellisesta puolesta. Tokihan se on kallista lystiä, kun me palkan yhteydessä maksamme näitä vakuutusmaksuja.

– Mutta sillä saa myös paljon. Esimerkiksi synnyttämisen jälkeen tuotiin menu eteen, että mitähän haluaisin syödä ja ottaa alkusalaatiksi tai jälkiruuaksi. Ihan kuin hotellissa olisi ollut, Nikkanen naurahtaa.

Vain neuvolakortti puuttuu

Alunperin työn perässä Amerikkaan lähteneen Piian ja hänen puolisonsa Sakarin lyhyeksi ajateltu elämänvaihe on venynyt jo yli kymmeneen vuoteen ja jossain vaiheessa lapsetkin alkoivat tulla ajatuksiin.

– Tosi moni tuttavapiiristä sanoi, että miten te siellä uskallatte ruveta lapsia tekemään, Piia Nikkanen kertoo.

Nikkanen kertoo esikoista odottaessaan hänen siskonsa olleen samaan aikaan raskaana Suomessa. Naiset vertailivatkin kokemuksiaan ja Nikkasen mukaan hänellä oli lääkärin tekemiä ultaäänitutkimuksia useampia kuin sisarellaan.

Lisäksi vielä yksi asia oli toisin ison veden takana.

– Me ei koskaan saatu täällä sellaista neuvolakorttia!

Nikkanen hymähtää, ettei osannut sisarelleen koskaan sanoa millaisia mittaustuloksia oli tarkastuskäynnillä tullut, kun hänellä ei ollut kotiin vietävää dokumenttia käynnistä.

– Se oli kyllä vähän miinusmerkkinen juttu, ettei meillä ollut neuvolakorttia.