Suomi virkkaa nyt popcornia

Tämän joulunalusajan käsityöhitti näyttää monien käsityöblogien ja Facebook-ryhmien mukaan olevan popcorn-myssy. ”Urban-pipo”, ”poppari-myssy” eli virkattu päähine, joka syntyy pulleista pallukkariveistä, popcorneista.

Kotimaa
Kuvassa niin sanottu popcorn-pipo.
Raila Paavola / Yle

Myssymäisen pipon idea perustuu puff-silmukoihin, joilla piposta tulee muhkean pullea ja pehmeä. Myös resori tehdään virkkaamalla.

Jos nettiä on uskominen, ”popparipipoja” virkataan innolla myös Briteissä ja Usassa. Googlaamalla löytyy puff stich –videoita, joissa ”popcorn-” pallukan tekeminen opetetaan kädestä pitäen.

Työkaveri kokeili ja kertoi pullean pallukkasilmukan syntyvän näin: Ota löysähkö langankierto ja vedä silmukasta läpi, Tee tämä yhteensä neljä kertaa saman silmukan läpi. Ota sen jälkeen lanka virkkuukoukulle ja vedä läpi kaikista koukulla olevista langankierroista.

Valokranssit pitävät pintansa

Paperilanka on haluttua materiaalia ennen joulua. Moni tekee itselle tai lahjaksi esimerkiksi neulottuja valokransseja. Nousussa ovat myös perinteiset himmelit uudella twistillä. Niitä tehdään nyt paperi- ja lasipilleistä. Trikoomattojen ja –korien virkkausinto puolestaan on hiipumassa.

Anopit eivät tee esimerkiksi nuorten koteihin lahjaa ilman varmistamista. Materiaaleista otetaan whatsAppilla kuvia ja kysellään tarkasti, että käykö ja sopiiko.

Taitokouluttaja Tuija Isopahkala Taito Keski-Pohjanmaa

-– Vuosi sitten virkattiin valtavasti joululahjaksi koreja ja mattoja, nyt vähemmän. Ehkä kaikilla on niitä jo paljon kotona, sanoo taitokouluttaja Tuija Isopahkala Taito Keski-Pohjanmaasta.

Käsityölahjoissa ei Isopahkalan mukaan näy ikähaitaria. Nykypäivää tosin on se, että saajan maku varmistetaan ennen lahjatyön aloittamista.

– Anopit eivät tee esimerkiksi nuorten koteihin lahjaa ilman varmistamista. Materiaaleista otetaan whatsAppilla kuvia ja kysellään tarkasti, että käykö ja sopiiko, sanoo Isopahkala.