Suomella oli oma merkkipäivä Yhdysvalloissa – kukaan ei tiennyt

Yhdysvalloissa vietettiin joulukuun alussa kaikessa hiljaisuudessa Helsingin Ihmisoikeuspäivää. Presidentti Barack Obama julisti merkkipäivän vuorokautta aiemmin, joten aikaa juhlavalmisteluihin ei jäänyt. Kyseessä oli huomionosoitus Etykin 40-vuotiselle työlle Euroopan yhteistyön ja rauhan puolesta.

Yle maailmalla: Washington
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama lehdistötilaisuudessa Valkoisessa talossa.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama lehdistötilaisuudessa Valkoisessa talossa 18. joulukuuta.Jim Lo Scalzo / EPA

Valkoisesta talosta kävi joulukuun alussa käsky, että joulukuun kolmatta päivää olisi pitänyt juhlia Helsingin Ihmisoikeuspäivänä, arvokkain seremonioin.

Presidentti Barack Obama antoi presidentillisen julistuksensa vain päivää aiemmin. Se löytyy Valkoisen talon nettisivulta (siirryt toiseen palveluun).

Valkoisen talon ja Yhdysvaltain ulkoministeriön ulkopuolella tuskin kukaan tiesi asiasta. Ulkoministeri Timo Soini sai viestin Yhdysvaltain ulkoministeriltä John Kerryltä Belgradissa, Etyjin ulkoministerikokouksen yhteydessä.

– Yhdysvallat kunnioittaa Etykin, nyttemmin Etyjin työtä virallisesti viiden vuoden välein, kertoo John Heffern, Yhdysvaltain ulkoministeriön Euroopan ja Euraasian osaston osastopäällikkö Washingtonissa.

Ensimmäinen kerta oli siis jo vuonna 1980. Yhdysvallat haluaa erilaisilla julistuksilla korostaa maansa sitoutumista Helsingin loppuasiakirjaan.

– Jos kaikki Euroopan maat ja Etykin loppuasiakirjan hyväksyneet nyt jo 57 valtiota toimisivat sopimuksen mukaisesti, kaikki olisi toisin Euroopassa, huokaa osastopäällikkö John Heffern.

Hän muistuttaa, kuinka ajankohtainen ja taitavasti muotoiltu Etykin loppuasiakirja on yhä, 40 vuotta hyväksymisensä jälkeen.

– Helsingin loppuasiakirjan avainkohdat ovat, että vapaa ja avoin valtio on myös turvallinen ja rauhallinen valtio. Siihen on pyrittävä.

Etykin julistuksen pohjalta yritetään nytkin ratkaista Ukrainan ja Venäjän välistä kriisiä.

– Etykin loppuasiakirja ei ole suunnitelma Ukrainan kriisin tai siirtolaiskriisin ratkaisemiseksi. Silti käytännössä kaikki kansainväliset sopimukset perustuvat sen periaatteisiin, kertaa osastopäällikkö John Heffern.

Hän kiittää Suomea hienosta työstä, ylistää maidemme erinomaisia ja molemmille tärkeitä suhteita ja lupaa Yhdysvaltojen osaltaan tekevän kaikkensa, jotta Euroopassa voitaisiin elää asiakirjan mukaisesti.

Jos Etyj-prosessi on vielä voimissaan viiden kuluttua, voimme varautua seuraavaan huomionosoitukseen. Se on luultavasti jotain muuta kuin Helsingin Ihmisoikeuspäivä.

Mutta ensin pitää saada tietää, koska huomionosoitusta juhlitaan.