Pakistan pidättää kymmeniätuhansia vedoten terrorismilakiin – harva kuuluu ääriliikkeisiin

Vuosi sitten tehdyn verisen kouluhyökkäyksen jälkeen Pakistan on sallinut siviilien tuomitsemisen sotilastuomioistuimissa ja palauttanut kuolemantuomion terrorismista. Terrorismin vastaisen lainsäädännön nojalla pidätetyistä suurimmalla osalla ei ole kytköksiä kapinallisryhmittymiin.

Ulkomaat
Vuosi sitten tapahtuneessa hyökkäyksessä kuoli yli 150 ihmistä.
Pakistanin armeijan sotilaat vartioivat kouluhyökkäyksen uhrien muistotilaisuutta Peshawarissa 16. joulukuuta.Arshad Arbab /EPA

Pakistanin viranomaiset ovat pidättäneet lähes 100 000 ihmistä terrorismin vastaisen lainsäädännön nojalla. Vuosi sitten tapahtuneen kouluhyökkäyksen jälkeen voimaan saatettu terrorismin vastainen ohjelma ei kuitenkaan näytä kohdistuvan kapinallistaistelijoihin.

Uutistoimisto Reutersin haastatteleman nimettömänä pysyttelevän sisäministeriön viranomaisen mukaan pidätetyistä vain noin 2 000 on ääriliikkeiden taistelijoita. Armeijan ylläpitämistä tiedoista ei käy ilmi, kuinka monta pidätetyistä on päätynyt oikeuden eteen ja kuinka monta heistä on vapautettu.

Pakistan on tänä vuonna hirttänyt 319 ihmistä. Brittiläisen ihmisoikeusjärjestö Reprieven mukaan suurimmalla osalla telotetuista ei ollut kytköksiä kapinallisryhmittymiin.

Verinen kouluhyökkäys palautti kuolemantuomion

Pakistan käynnisti laajan turvallisuusohjelman sen jälkeen, kun ääri-islamilaisen Pakistanin Taleban -järjestön taistelijat hyökkäsivät armeijan ylläpitämään kouluun Peshawarissa maan luoteisosassa. Tasan vuosi sitten tehdyssä iskussa kuoli yhteensä 151 ihmistä, joista 134 oli lapsia.

Kansalliseksi toimintasuunnitelmaksi nimetty ohjelma muun muassa palautti kuolemantuomion terrorismista tuomituille. Samalla se mahdollisti salaisten sotilastuomioistuinten perustamisen. Näissä sotilastuomioistuimissa voidaan tuomita myös siviilejä.

Pakistanin ohjelmaa on arvosteltu mielivaltaisista pidätyksistä ja siitä, ettei se ratkaise pitkään jatkunutta turvallisuusongelmaa. Useat ohjelman nojalla pidätetyistä ovat siviilejä, jotka syyttävät poliisia lahjusten vaatimisesta.

– Minä en maksanut heille, koska olen maassa laillisesti ja minulla on pakolaistodistus. Minua pidettiin kolme kuukautta vankilassa, ja nyt perheeni pelkää ja suunnittelee pakoa täältä, kertoo afganistanilainen hedelmäkauppias Khaliq Khan.

Väkivaltaisuudet vähentyneet

Pakistanin hallinto on tyrmännyt kritiikin vetoamalla väkivaltaisuuksien vähenemiseen. Väkivaltaisuudet ovatkin vähentyneet huomattavasti. Kapinallisten hyökkäyksissä on tänä vuonna kuollut keskimäärin 90 henkilöä kuussa, kun viime vuonna vastaava määrä oli 136.

Turvallisuustilanteen paranemisen taustalta löytyy kuitenkin muitakin tekijöitä kuin hallinnon toimintasuunnitelma. Hyökkäysten määrät olivat laskussa jo ennen hallinnon turvallisuusohjelmaa. Armeijan Taliban-liikkeeseen kohdistamat operaatiot olivat myös käynnissä jo ennen kouluiskua.

Pakistanin viranomaiset ovat antaneet varsin kitsaasti tietoja turvallisuusohjelmansa tilastoista. Helmikuussa sisäministeri Chaudhry Nisar kertoi parlamentille, että ohjelman myötä on pidätetty 12 000 epäiltyä. Uutistoimisto Reutersin tiistaina tarkastamien lukujen mukaan 95 000 ihmistä on pidätetty ohjeman nojalla.

Lähteet: Reuters, AFP