Michael Jacksonin Thriller-albumi rikkoo yhä ennätyksiä – 30 miljoonan raja rikki Yhdysvalloissa

Popin kuninkaan läpimurtolevy Thriller on jo ennestään kaikkien aikojen myydyin albumi. Levy rikkoo uusia ennätyksiä vielä yli 30 vuotta ilmestymisensä jälkeen.

kulttuuri
Michael Jackson maaliskuussa 2009.
Michael Jackson maaliskuussa 2009.EPA

Michael Jacksonin vuonna 1982 julkaisema Thriller-albumi rikkoo yhä ennätyksiä. Yhdysvaltain levyteollisuutta edustava RIAA-järjestö kertoi keskiviikkona, että Thrilleristä tuli ensimmäinen yli 30 miljoonaa kopiota myynyt albumi Yhdysvalloissa.

Kahdeksan grammyä voittanut Thriller ohitti 20 miljoonan levyn virstanpylvään jo vuonna 1984. Nykyinen myyntiluku tarkoittaa sitä, että noin joka kymmenenneltä amerikkalaiselta löytyy Thriller levyhyllystä.

Maailmanlaajuisesti Thriller-albumia on tähän päivään mennessä myyty arviolta 110 miljoonaa kappaletta, mikä tekee siitä kaikkien aikojen myydyimmän albumin. Mikään muu albumi ei pääse edes lähelle Thrillerin myyntilukuja.

Useita hittejä sisältävä Thriller oli Jacksonin läpimurtoalbumi. Se teki Jacksonista ensimmäisen mustan artistin, jonka musiikkivideot pyörivät voimasoitossa musiikkikanava MTV:llä.

Popin kuningas menehtyi vuonna 2009 nukutuslääkkeen yliannostukseen. Jackson oli 50-vuotias.

Lähteet: Reuters, AFP