Venäjä alkoi sakottaa puuttuvista rajavyöhykeluvista

Kolme vuotta sitten annetun määräyksen nojalla sakkoja on jaettu toistaiseksi ainoastaan Värtsilän alueella. Muualla Kaakkois-Suomen raja-alueella ei rajavyöhykelupia ole kyselty.

Valtioiden rajat
Tullitarkastus
Yle

Venäjä on alkanut sakottaa suomalaisia puuttuneista rajavyöhykeluvista. Vuonna 2012 annettua määräystä ei ole tähän asti noudatettu.

–Tarkkaa lukua ei ole tiedossa, mutta ihmiset ovat saaneet rajavyöhykeluvan puuttumisesta 1000 - 5000 ruplan sakkoja, Niiralan tullin päällikkö Erkki Multamäki kertoo.

Tarvittava rajanylityslupa on ilmainen, mutta edellyttää anomuksen jättämistä 60 päivää ennen rajanylitystä.

Kolme vuotta vanhaa määräystä alettu noudattaa vasta nyt

Venäjän tulli piti eilen Värtsilän kylässä tiedotustilaisuuden. Värtsilän raja-aseman päällikkö, everstiluutnantti Oleg Romanenko vahvisti, että myös heti rajapuomin jälkeen kaupoissa ja huoltoasemilla asiointiin vaaditaan suomalaisilta rajavyöhykelupa.

Niiralan tullin päällikkö Erkki Multämäen mukaan tiedotustilaisuudessa ei selvinnyt, miksi kolme vuotta vanhaa määräystä on alettu noudattaa vasta nyt.

Suomen tullin Kaakkois-Suomen tiedottaja Kirsi Lyytikäisen mukaan on mahdotonta ennustaa, kuinka venäläiset tulevat menettelemään jatkossa.

–Toistaiseksi tämä Värtsilän alue on ainoa, jossa lupia on kyselty. Muualla Kaakkois-Suomessa ei ole tällaisia keskusteluja käyty, Lyytikäinen kertoo.

Asiasta kertoi ensimmäisenä sanomalehti Karjalainen.