Ilmastosopimus vauhdittaa älytalojen toteutusta Euroopassa

Pariisin ilmastosopimus ja uudet rakennusratkaisut avaavat uusia liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. Ruukki Constructionsin yhdessä Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa toteuttama nollaenergiankulutukseen pystyvä ohutlevyosaamiskeskus kiinnostaa toimistorakennusten rakentajia Itämeren alueella.

talous
Hamkin Ohutlevykeskus on nolla-energiatalo
Hamkin Ohutlevykeskus on nolla-energiatalo 2015Reima Kallinen / Hamk

Suomen ensimmäinen lähes nollaenergiahalli liike- ja toimitiloille valmistui Hämeen ammattikorkeakoululle Hämeenlinnaan loppukeväästä 2015. Lähtökohtana oli toteuttaa rakennus, joka sekä säästää että hyödyntää uusiutuvaa energiaa. Rakennuksessa on yhdistetty maalämpöä, aurinkopaneeleja sekä älyä ITC-ratkaisujen avulla.

Rakennuksen toteuttajassa Ruukki Constructionsissa uskotaan, että kun rakennus pystyy Suomen oloissa nollaenergiatulokseen etelämpänä, se on vieläkin tehokkaampi ja houkuttelevampi. Hanke onkin kiinnostanut toimistorakentajia Itämeren alueella, ja rakennusta on esitelty jo vilkkaasti.

Ilmastosopimus antaa vahvan selkänojan

Pariisin ilmastosopimus avaa myös ovia ja markkinoita SSAB:n omistamalle Ruukki Constructionsille niin materiaalien, kuin osaamisen tarjoajana, kertoo yhtiön asiakasarvojohtaja Petteri Lautso.

– Uskomme, että meidän tuotteillemme on kysyntää valitsemassamme energiatehokas ja älykäs rakentaminen markkinasegmentissä. Itämeren alueella mm. Puolassa, Ruotsissa ja muissakin Pohjoismaissa myynti onkin kasvussa, kertoo johtaja Petteri Lautso Ruukki Constructionsista.

Lautson mukaan uuden rakentaminen ja vanhan rakennuskannan peruskorjaus ovatkin olleet jo Suomea lukuun ottamatta yhtiön kannalta varsin positiiviset. Pariisin ilmastosopimus puolestaan antaa vahvan selkänojan Ruukki Constructions kehittämille rakennusratkaisuille.

Hämeenlinnan Ohutlevykeskusta on käyty tutkimassa kaukaakin

Hämeenlinnaan toteutettu Ohutlevykeskus on pilotti ja esimerkki uudesta rakentamisesta, joka kiinnostaa nyt markkinoilla. Tuotteita on kehitetty vuosia, pitkäjännitteisesti ja samalla on seurattu uusiutuvia ilmasto- ja ympäristöodotuksia.

– Meillä on odotus ja vahva näkemys, että Euroopassa aloitetut ja luonnostellut uudet vaatimukset viedään myös loppuun, pohtii Ruukin asiakasarvojohtaja Petteri Lautso.

Aurinkoenergiaa varastoidaan savikerrokseen

Hämeenlinnan hallissa on Ruukki Constructionsin tiedon mukaan käytetty Suomessa ensimmäistä kertaa aurinkoenergian kausivarastointia rakennuksen alla olevaan savikerrokseen. Kesällä rakennuksen alla olevien paalujen kautta ladataan energiaa ja lämpöä rakennuksen alla olevaan savikerrokseen. Sitten talvella hyödynnetään lämpöä, joka on ladattu aurinkoenergiasta Hämeenlinnan Visamäen kampuksella olevaan maaperään.

– Rakentamisessa voi toteuttaa valtavan määrän erilaisia älykkäitä ilmastoa säästäviä ja turvaavia ratkaisuja nykyosaamisellakin, kertoo johtaja Lautso.

Ohutlevykeskuksessa sHämeenlinnassa eurataan tarkkaan energiankulutusta.
Ohutlevykeskuksessa seurataan tarkkaan energiankulutusta.Reima Kallinen/ Hamk

Lautson mukaan uusia ratkaisuja kannattaa käyttää niin uusien rakennusten toteuttamisessa kuin olemassa olevan rakennuskannan peruskorjaamisessa ja uusimisessa. Hiilidioksidipäästöjen vähentymistä saadaan aikaan molemmissa ratkaisuissa. Lisäksi yhtiö lupaa suoranaista rahallista hyötyä energiatehokkaista ratkaisuista.

– Hämeenlinnaan toteutettu Ohutlevykeskus on hyvä esimerkki siitä, kuinka hyvin pienillä lisäkustannuksilla saatiin toteutettua lähes nollaenergiatulos tästäkin tutkimushallista, kertoo Lautso.