Joulukuusi pärjää pelkällä vedellä – ravinteet kuuluvat kukkamaljakkoon

Jäinen joulukuusi on sulatettava ennen koristelemista. Kuusi kannattaa myös käyttää suihkussa, että enimmät pölyt lähtevät pois. Kuusenjalkaan tarvitaan vain vettä.

Kotimaa
Joulukuusikauppaa Simpeleellä. Kuvassa VeePee Naukkarinen.
Yle/ Ulla Ylönen

– Kukat on erikseen. Niillehän lisätään ravinnetta, mutta joulukuusen jalkaan riittää pelkkä vesi, sanoo kuusikauppias VeePee Naukkarinen Rautjärven Simpeleellä.

– Kun kuusen jalassa on reilusti vettä, säilyy kuusi koreana, hän lisää.

Simpeleen Lions Clubin joulukuusia kauppaava Naukkarinen kehottaa sulattamaan kuusen kunnolla, ennen kuin se viedään lämpimiin sisätiloihin.

Suihkuttamisesta kuusen tuoksukin vain paranee.

VeePee Naukkarinen

– Kuusi kannattaa myös käyttää suihkussa, jolloin neulasiin tarttunut pöly ja lika irtoavat. Suihkuttamisesta kuusen tuoksukin vain paranee, sanoo Naukkarinen.

Rautjärven Simpeleellä joulukuusi maksaa 30–45 euroa.

Eniten on kysyntää suhteellisen kapeille, vahvaoksaisille ja tuuheille yksilöille. Joulukuusen ihannekorkeus on 1,50–1,80 metriä.

– Varauksia emme ota, mutta kotiinkuljetus kyllä järjestyy, sanoo Naukkarinen.