1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Varusmiehen kuolemaa epäillään tapaturmaksi – ampuja oli toinen upseerioppilas

20-vuotias varusmies kuoli ampumaharjoituksissa Hangossa keskiviikkona. Poliisin mukaan ketään ei epäillä tahallisesta teosta. Ampumisesta epäillyn upseerioppilaan lisäksi epäiltyinä on Puolustusvoimien kantahenkilökuntaa.

Kotimaan uutiset
 Suruliputus Merisotakoululla Suomenlinnassa Helsingissä.
Suruliputus Merisotakoululla Suomenlinnassa Helsingissä torstaina.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Varusmiehen kuolemaan johtaneessa ampumaonnettomuudessa ei epäillä tahallisuutta.

Poliisin mukaan Hangossa keskiviikkoiltana sattuneessa turmassa kuoli 20-vuotias pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva varusmies. Kuolemaan johtaneesta ampumisesta epäillään toista upseerioppilasta. Myös Puolustusvoimien kantahenkilökuntaan kuuluvia henkilöitä on epäiltyinä.

Ampuma-aseena oli rynnäkkökivääri.

Onnettomuus sattui pimeällä Syndalenissa upseerioppilasjoukkueen ammuntaharjoituksissa.

Poliisi tutkii nyt tapahtumaketjun komentosuhteita sekä turvaohjeistuksiin liittyviä yksityiskohtia. Etenkin harjoitusten vastuukysymyksiä ja mahdollisia laiminlyöntejä tutkitaan.

Tapausta tutkitaan törkeänä kuolemantuottamuksena, mutta ketään ei epäillä tahallisesta teosta.

Kuolemaan johtaneet ampuma-aseturmat ovat Puolustusvoimissa erittäin harvinaisia. Edellinen taisteluharjoituksissa kuolemaan johtanut tapaturma sattui kymmenen vuotta sitten Rovajärvellä.