Onko agilityllä viimein toivoa päästä urheilulajiksi? Shakki ja tikanheitto ovat jo

Koiraharrastajat ovat vuosia taistelleet nostaakseen agilityn viralliseksi urheilulajiksi. Radalla koira kiitää viittäkymppiä esteeltä toiselle, ja ohjaaja juoksee mukana syke tapissa. Silti päättäjät ja viranomaiset ovat sitä mieltä, ettei agility ole liikuntaa.

urheilu
Pete Huotari koirineen agilityradalla.
Jukka Pätynen

Valtion liikuntaneuvoston päätös on aiempina vuosina tyrmännyt yksimielisesti agilityn pääsyn valtionapua saavien urheilulajien joukkoon, mutta viime keväänä kaksi neuvoston jäsentä äänesti lajin hyväksymisen puolesta.

Virkamiehet valmistelevat parhaillaan tulevan kevään päätöksiin liittyviä esityksiä liikuntaa edistävien järjestöjen valtionapukelpoisuudesta. Virkamiesten esitys valmistuu tammi–helmikuussa.

– Uusi liikuntalaki astui voimaan tänä vuonna. Keväällä nähdään kuinka se vaikuttaa linjauksiin, sanoo valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Minna Paajanen.

Aiemmin tänä vuonna korkein hallinto-oikeus vahvisti verottajan päätöksen, jonka mukaan agility on koirankoulutusta, ei urheilua.

Verottajalta ratkaisua asiasta pyysi eteläsuomalainen agilityhalliyrittäjä jo pari vuotta sitten. Kielteisiin päätöksiin vaikuttanee valtion liikuntaneuvoston kanta, jonka mukaan Suomen Agilityliitto ei viime keväänäkään päässyt valtionapua nauttivien urheilujärjestöjen joukkoon.

Agilityn harrastajaa ja ammattilaista linjanveto pöyristyttää.

– Vanhana kilpaurheilija ymmärrän, kuinka vahvaa fysiikkaa laji vaatii. Agility on urheilua. Koirankoulutus on suuressa roolissa, mutta se on vahvasti tiimityötä koiran kanssa. Tarvitaan hyväkuntoinen, taitava koira ja yhtä lailla hyväkuntoinen ja taitava ohjaaja. Molemmat osapuolet ovat etenkin lajin huipulla oikeita huippu-urheilijoita, kertoo lahtelainen agilitykilpailija ja lajin halliyrittäjä Pete Huotari.

Molemmat osapuolet ovat etenkin lajin huipulla oikeita huippu-urheilijoita.

Pete Huotari

Kyse on kilpailusta, jossa koira suorittaa esteradan mahdollisimman nopeasti ja virheettömästi. Koira liikkuu radalla täyttä vauhtia ja hyppää esteiden yli, sukeltaa putken läpi, pujottelee keppien lomasta tai ylittää esteitä kiipeilemällä.

Ohjaaja juoksee usein paljon suorituksen aikana ohjatessaan koiraa äänellä, käsimerkeillä tai vartalonkäytöllään.

– Sykemittarin mukaan itselläni on syke ollut kilpailusuorituksen jälkeen parhaimmillaan 190. Koira etenee radalla noin 50 kilometriä tunnissa, ja se täytyy saada täydessä vauhdissa millintarkasti oikeaan paikkaan, kertoo Huotari.

Shakki ja kyykkä ovat urheilua

Agilitykilpailijat ja lajin harrastajat ovatkin ällistyneitä päätöksestä, jonka mukaan fyysinen laji ei täytä virallisen urheilulajin kriteereja. Sen sijaan muun muassa shakki, biljardi, kyykkä ja saappaanheitto täyttävät. Myös joidenkin videopelien hyväksymistä urheilulajien joukkoon on pohdittu.

Verottajan mukaan agilitya ei voi verrata esimerkiksi kouluratsastukseen, joka on olympialaji, koska "ratsastuksessa ratsastaja ei juokse radalla hevosen rinnalla”.

Sykemittarin mukaan itselläni on syke ollut kilpailusuorituksen jälkeen parhaimmillaan 190.

Pete Huotari

– Jos urheilu ja liikunta tarkoittavat sitä, että siinä tulee hiki ja syke nousee, on laji ehdottomasti urheilua. Kilpakumppani mittasi kisapäivänä kalorinkulutuksensa ja normaaliin päivään verrattuna ylimääräisiä kaloreja kului 2 600. Shakkia mitenkään väheksymättä, naurahtaa Pete Huotari.

Korkein hallinto-oikeus oli samaa mieltä verottajan kanssa siitä, että agility ei ole urheilua muun muassa siksi, koska se on kausiluontoista. Lajia harrastetaan pääasiassa kesällä. Suomen Agiliityliiton mukaan tämä ei pidä paikkaansa. Lajia harrastetaan ympäri vuoden.

Suomessa on virallisia agilitykilpailuja yli 1 400 vuodessa. Niistä suurin osa järjestetään talviaikaan agilityhalleissa.

Lajilta on evätty urheilustatus myös sillä perusteella, että kilpailusuoritus kestää ainoastaan noin minuutin. Pete Huotarin mukaan agility ei tässä suurestikaan eroa monista muista urheilulajeista, joissa itse suoritus kestää lyhyen aikaa ja suurin työ tehdään harjoittelussa.

– Tulee mieleen esimerkiksi satasen juoksu tai keihäskaari. Näissäkin lajeissa taustatyöllä on suurin merkitys. Meilläkin peruskuntokausi alkaa hyvissä ajoin, ja huippukoirakon apuna valmentautumisessa on asiantuntijoita, kuten osteopaatti, urheilupsykologi, fysioterapeutti ja valmentaja. Työskentely on pitkäjänteistä, kertoo Huotari.

Koirien ohjaajat tutustumassa rataan.
Jussi Lindroos / Yle

Harrastajien määrä kasvaa koko ajan

Kilpailulisenssejä omalta lajiliitolta lunastetaan vuosittain 6 000, aktiivisia kilpailijoita on noin 5 000 ja kisastartteja vuosittain noin 120 000. Lajia harrastavat kaikenikäiset.

Agility liikuttaa erityisesti naisia, joita lajin harrastajista on 80 prosenttia. Iältään harrastajat ovat pääasiassa 10–70-vuotiaita. Lajin paikallisseuroissa ympäri Suomea on 75 000 jäsentä, kertoo Suomen Agilityliiton toiminnanjohtaja Sirpa Sippola.

Huippukoirakon apuna valmentautumisessa on asiantuntijoita, kuten osteopaatti, urheilupsykologi, fysioterapeutti ja valmentaja.

Pete Huotari

Onko kyseessä siis sukupuolikysymys? Iät ajat on puhuttu siitä, kuinka kunnat ja valtio tukevat miesten ja poikien harrastuksia. Tyttöjen harrastukset, kuten ratsastus tai koiraurheilu ovat saaneet selvitä usein ilman tukea. Agilityn suhteen tilanne on myös ristiriitainen, joskus laji lasketaan urheiluksi ja toisinaan ei.

– Liikuntaseteleitä voi käyttää maksuvälineenä agilityssa ja se on todella hyvä asia, kiittelee Sippola.

Tunnustus virallisena urheilulajina mahdollistaisi liiton mukaan lajin kehittämisen täysipainoisemmin. Nyt harrastajat maksavat käytännössä kaiken omasta pussistaan. Mikäli agility hyväksyttäisiin valtionapua nauttivien liikuntalajien joukkoon, tukea voitaisiin hakea esimerkiksi harrastuspaikkojen rakentamisen ja kunnossapitoon.

– Verottajakin voisi tällöin muuttaa näkökantaansa ja esimerkiksi agilityhallien vuokralle antaminen olisi palvelua, josta perittäisiin alempi 10 prosentin arvonlisävero nykyisen 24 prosentin veron sijaan. Tämä taas näkyisi suoraan myös lajin harrastajan kukkarossa, toteaa Sirpa Sippola.

Koira ja ohjaaja agilityradalla.
Miira Ikonen

Pikkutyttöjen koirahyppyytystä?

Koiraharrastuksessa on valtava määrä lajeja ja kolmisenkymmentä vuotta vanha agility tunnetaan harrastuspiirien ulkopuolella yhä melko huonosti. Pete Huotarin mielestä urheilustatuksen puuttuminen heikentää lajin tilannetta ratkaisevasti.

– Esimerkiksi yhteistyökumppaneiden hankkiminen olisi paljon helpompaa.

Radalla suuntaa muutetaan sadasosasekunnissa ja samalla on kokoajan koordinoitava huippunopeudella etenevää koiraa.

Pete Huotari

Agilityn arvokilpailuissa maailman viisikymmentä parasta koirakkoa mahtuu aikoineen yhden sekunnin sisään. Ohjaajan liikkuminen on olennainen osa virheetöntä suoritusta.

– Kun katson kilpakumppaneiden suorituksia radalla tulee mieleen, että ihminen ei voi tuossa vauhdissa kyetä tekemään salamannopeasti oikeita, järkiperäisiä päätöksiä. Laji vaatii tuntikausien harjoittelua, koska radalla suuntaa muutetaan sadasosasekunnissa ja samalla on kokoajan koordinoitava huippunopeudella etenevää koiraa, kertoo Pete Huotari, joka itse aluksi suhtautui lajiin varauksella.

– Ajattelin, että en koskaan ala harrastaa typerää koirahyppyytystä pikkutyttöjen kanssa. Nyt koulutan vapaa-ajalla ammattikseni koirakkoja ja olen agilityn halliyrittäjä, naurahtaa Pete Huotari.