1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

"104 euroa tilillä ja neljä lasta elätettävänä" – viljelijöiden ahdinko ei hevillä helpotu

Viljelijät ovat poikkeuksellisen pahassa ahdingossa niin Venäjän pakotteiden, huonon satovuoden kuin tukien viivästymisenkin vuoksi. Joulukuun tukia on nyt alettu maksaa, mutta Kiuruveden maaseutuasiamies arvioi, että viljelijöiden tilanne jatkuu vaikeana vielä pitkään.

Kotimaan uutiset
YLE Etelä-Karjala

Viljelijät viettävät nyt unettomia öitä odottaessaan viljelijätukien maksua. Odotuksen ei pitäisi kestää enää kauaa, sillä Maaseutuviraston mukaan joulukuun tukia on alettu maksaa viljelijöiden tileille torstaista alkaen.

Maataloustukea saa Maaseutuviraston mukaan runsaat 50 000 tilaa, ja joulukuussa maksettava tukisumma on yhteensä noin 500 miljoonaa euroa.

Vuosi on ollut maatilayrittäjille poikkeuksellisen rankka. Huonon sadon ja Venäjän talouspakotteiden päälle tulivat vielä tukimaksujen viivästykset. Kiuruveden maaseutuasiamies Mari Tabell kertoo, että maataloustoimistoihin tulee puheluita pitkin päivää ja ihmiset käyvät paikan päällä kysymässä tukien perään.

– Ensimmäiset asiakkaat kyselevät rahojaan jo seitsemän jälkeen aamulla tekstiviestitse ja kysyvät, että näkyvätkö summat jo, että minkä verran on tulossa.

"Olisi pitänyt viheltää peli poikki"

Kun tuet eivät tule ajallaan maatalouskauppa on Tabellin mukaan hyytynyt, työntekijät eivät välttämättä saa kaikkia palkkojaan, viljelijät eivät voi lyhentää lainojaan eivätkä maksaa kaikkia laskujaan.

Ensimmäiset asiakkaat kyselevät rahojaan jo seitsemän jälkeen aamulla tekstiviestitse.

Mari Tabell

– Yksi maitotuottaja kävi luonani ja sanoi, että kun pankki otti maitotilistä lainojen korot, heillä jäi 104 euroa pankkitilille ja hänellä on neljä lasta elätettävänä.

Tabellin mukaan on pöyristyttävää, että Maaseutuviraston uusien tietojärjestelmien ongelmat ovat olleet yksi syy tukien viivästykseen.

– Jossakin vaiheessa olisi pitänyt viheltää peli poikki ja todeta, että tämä projekti ei valmistu aikanaan ja kierrättää tuet vanhan ohjelman kautta ja tehdä rahoitusoikaisut myöhemmin. Tämä on ollut viljelijöille jo muutenkin niin hankala vuosi.

"Tukien myöhästyminen tulkintakysymys"

Maaseutuviraston ylitarkastaja Hannu Hämeenniemi ei allekirjoita Tabellin kritiikkiä. Hän sanoo, että EU:n uusi ohjelmakausi siirsi maksuaikatauluja myöhemmäksi ja uusien tietojärjestelmien käyttöönotto on tuonut vain vähän viivästyksiä.

– Tukien myöhästyminen on tulkintakysymys. Olemme suurin piirtein maksaneet tuet ajallaan, uuden ohjelmakauden maksuaikataulun mukaisesti. Tiukkaa ja kiirettä on ollut, mutta joulukuun maksujen osalta kaikki on nyt saatu kuntoon ja kokonaisuudessaan viive ei ole niin suuri, Hämeenniemi sanoo.

Hän haluaa painottaa, että joulukuun viljelijätuet lähtivät maksuun aikataulun mukaisesti ennen joulua. Maksuun ovat tulleet perustuki, viherryttämistuki, nuoren viljelijän EU-tuki, EU:n nautapalkkio ja lypsylehmäpalkkio sekä luonnonhaittakorvaus.

– Tarkoituksena on, että mahdollisimman moni viljelijä saisi maksun jo ennen joulua.

Tabellin mukaan viljelijöiden ahdinko ei pääty tähän. Hän ennustaa, että kestää vielä pitkään ennen kuin tilanne helpottuu.

– Monella maatilalla tilanne on kriisiytynyt niin pahasti, että villi veikkaukseni on, että kestää vielä kaksi vuotta ennen kuin ollaan selvillä vesillä. Varmaan ensi vuosi mennään vielä, että sitä laskupinoa katsotaan, että mitkä laskut maksetaan ensimmäisenä ja kiireellisenä. Uskon kuitenkin, että parempaan suuntaan ollaan menossa.

Lue seuraavaksi