Luulitko suomalaisten ahmivan jouluruokia? Amerikkalaiset ykkösiä, japanilaisilla kevyet eväät

Suomalaisten ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa joulusyömisistään. Epävirallisessa kansainvälisessä vertailussa suomalainen jouluateria päihittää terveellisyydessään monet maailman maat. Japanilaisten kanssa ei tosin kannata lähteä kisailemaan kalorien vähyydestä.

Ulkomaat
Graaffinen kuva
Jouluruoat vaihtelevat eri puolilla maailmaa. Britit ja amerikkalaiset syövät yli tuplasti sen mitä japanilaiset.Yle Uutisgrafiikka

Brittiläinen lääkäri Wayne Osborne tutki maanmiestensä ruokailutottumuksia ja kiinnitti huomiota nimenomaan joulupyhien ateriointiin. Lääkärin näkökulmasta kyse oli pahasta ylensyömisestä.

Yksilölliset erot ovat suuria, mutta normaalioloissa nainen tarvitsee vuorokaudessa alle 2 000 kilokaloria ja mies vähän enemmän.

Tohtori Osborne kävi läpi raportteja, joiden mukaan brittien joulupäivän aterioista löytyy keskimäärin 7 000 kilokalorin verran energiaa.

– Se olisi jo massiivinen määrä, josta seuraa ylensyönnin oireita, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Susanna Raulio sanoo.

Brittitohtori oli ilmeisesti samalla kannalla, sillä hän alkoi kiinnostua jouluruoasta laajemminkin.

Yhdysvallat ykkösenä

Graaffinen kuva
Yle Uutisgrafiikka

Yhdysvaltain joulupäivän ateria on ylittämätön, ainakin jos mittarina käytetään kaloria.

Kinkut ja kalkkunat sekä moninaiset makeat herkut tuovat amerikkalaisen joululautaselle 3 291 kilokaloria. Sellaista satsia tavallinen nainen saisi sulatella kaksi vuorokautta – syömättä sinä aikana mitään muuta.

Britannia ja Irlanti kakkosina

Graaffinen kuva
Yle Uutisgrafiikka

Samoihin lukemiin pääsevät myös Britannia ja Irlanti. Osbornen papereissa kumpikin maa saa joulun juhla-aterian merkinnäksi 3 289 kilokaloria.

Saarivaltioiden lautaselle tuo painoa perinteisten liharuokien lisäksi erilaiset brittien rakastamat vanukkaat.

Suomi mainettaan parempi

– Suomalaisessa joulupöydässä on tosi paljon hyvää, kalaa ja kasviksia. Laatikoistakin saa terveellisempiä kerman määrää säätelemällä, erikoistutkija Raulio opastaa.

Kansainvälisen vertailun perusteella suomalaisten onkin syytä lopettaa itseruoskinta, sillä meidän jouluateriamme pitää sisällään vain 2 168 kilokaloria. Euroopan maista ainoastaan Liettuassa, Tsekissä ja Maltalla osataan syödä maltillisemmin.

Japanilaiset herkuttelevat pikaruoalla

Graaffinen kuva
Yle Uutisgrafiikka

Japanilaiset ovat hoikka kansa, kiitos kalaruokien suosion. Maassa ei juurikaan tunneta jouluperinteitä, sillä arviolta vain yksi prosentti japanilaisista tunnustaa kristinuskoa. Ja tähän rakoon iski amerikkalainen pikaruokaketju runsas 40 vuotta sitten.

Kentucky Fried Chicken -yhtiö lanseerasi Aasian nousevan auringon maahan perinteisen amerikkalaisen tuotteen. Vuodesta 1974 lähtien japanilaiset ovat hakeneet pikaruokalasta pussin, josta löytyy friteerattua kanaa.

Japanissa joulu ei ole virallinen vapaapäivä, joten juhla-aterian kansainvälinen vertailu on siinä mielessä jokseenkin epäreilua. Joka tapauksessa japanilaisten joulupäivän aterian kalorimäärä on mitatuista maista kaikkein alhaisin, 1 400 kilokaloria.

Pöytä koreaksi asiantuntijan luvalla

– Joulun ruokailuista voi nauttia hyvin mielin. Väliaikainen ylimääräinen syöminen ei heilauta painoa eikä terveyttä, THL:n erikoistutkija Susanna Raulio sanoo.

– Ylensyöntiin en kannusta, mutta kun arkiruokailu on keskimäärin kunnossa, jouluherkuista voi nautiskella useammankin päivän.