Joukkoliikenteen Waltti-kortin ongelmien taustalla useita syitä: "Koko ajan annettu vain haaveaikatauluja"

Joukkoliikenteen Waltti-kortin ongelmat eivät ole vieläkään ratkenneet. Nyt valmistajat lupaavat nettilatausmahdollisuutta jo alkuvuodelle. Tämän jälkeen myös puuttuvat lipputyypit voisivat tulla käyttöön.

Kotimaa
Waltti mutkaton matkakortti
Waltti-matkakortti. Nina Keski-Korpela / Yle

Monissa kaupungeissa käyttöönotettu paikallisliikenteen Waltti-kortti on saanut runsaasti kritiikkiä osakseen. Kuopion seudulla Waltti-korttiin on jo pitkään odotettu esimerkiksi nettilatausmahdollisuutta sekä erilaisia lippuvaihtoehtoja.

Tällä hetkellä kortista puuttuu vielä jousto- ja turistikorttimahdollisuus sekä kertalippu ja 40 matkan sarjalippu. Erityisesti sarjalippua ovat odottaneet monet työmatkalaiset. Kertalippua puolestaan odotetaan sairaalassa, jossa kortilla aiotaan korvata nykyisin asiakkaille annettavat paperiset kertaliput.

Kuopion kaupungin mukaan Waltti-korttiin luvatut toiminnot ovat myöhästyneet niin paljon, ettei niille odoteta enää edes tarkkaa aikataulua. Kaupungin mukaan laitetoimittajat ja -valmistajat antoivat vielä keväällä lupauksia tarkemmista ajankohdista, mutta nyt lupauksia ei ole enää kuulunut.

– Nyt ei uskalla enää edes toivoa mitään aikataulua. Koko ajan on annettu haaveaikatauluja, jotka eivät pidä paikkansa. Tehtävä taisi olla suurempi, mitä pystytään toteuttamaan, toteaa Kuopion kaupungin joukkoliikenneinsinööri Seija Pasanen.

Ei voi sanoa, että kortti olisi myöhässä, koska sehän on toiminut jo jonkin aikaa.

Leena Viljo

"Ei tässä ole vain yhtä syyllistä"

Waltti-kortin viivästyminen ei näytä johtuvan vain yhdestä toimijasta, vaan järjestelmän taustalla on useita yrityksiä.

Järjestelmää ylläpitää TVV lippu- ja maksujärjestelmä Oy, joka tekee tuotetilaukset Pusatec ja Genimate -yrityksille sekä Tieto Oy:lle. Pusatec vastaa tällä hetkellä esimerkiksi Pohjolan Liikenteen ja Kuopion Liikenteen rahastuslaitteista ja Genimate Linja-Karjalan rahastuslaitteista.

– Projekti koostuu kokonaisuudessaan niin monesta palasesta, että kun yhdessä ilmenee vikaa, se vaikuttaa heti kaikkiin. Ei tässä ole vain yhtä syyllistä, vaan vikaa on ilmennyt joka suunnassa, kertoo TVV:n toimitusjohtaja Ilkka Kankkunen.

Kankkusen mukaan Waltti-kortin eri osien viivästykseen on vaikuttanut ennen kaikkea nettilatausjärjestelmä, joka on haluttu saada valmiiksi ensimmäisenä. Kun järjestelmässä on havaittu ongelmia, se on siirtänyt myös muita projekteja eteenpäin.

Sarjalippua saadaan vielä odottaa

Kankkusen mukaan asiat on jouduttu priorisoimaan, sillä esimerkiksi Kuopion kaupunki on ilmoittanut nettilatauksen olevan tärkein asia, joka tulisi saada liikkeelle mahdollisimman pian.

– Ensin hoidetaan perustilaukset, johon kuuluu esimerkiksi nettilataaminen. Sarjakortti kuuluu lisätyöhön ja ne hoidetaan vasta sitten, kun perustilaus on valmis. Puuttuvia lipputyyppejä ei ole pidetty niin kiireellisinä, koska ne ovat vain täydentäviä tuotteita.

Puuttuvia lipputyyppejä ei ole pidetty niin kiireellisinä.

Ilkka Kankkunen

Sarjalippu ei kuulunut Waltti-kortin aivan alkuperäisiin suunnitelmiin, vaan se lisättiin lippuvalikoimaan syksyllä 2013. Sarjalippu lisättiin lippuvalikoimaan alun perin Tampereen aloitteesta. Lipputyyppi on tulossa käyttöön ainakin Kuopiossa ja Tampereella.

Myös järjestelmää valmistavassa Tieto Oy:ssa todetaan, että asiat hoidetaan nyt tärkeysjärjestyksessä.

– Ei tässä voi sanoa, että kortti olisi myöhässä, koska sehän on toiminut jo jonkin aikaa. Toki jotkut palvelut tulevat käyttöön vasta myöhemmin, mutta kaikkea ei pysty tekemään yhtä aikaa, toteaa Tieto Oy:n julkisen sektorin toimialajohtaja Leena Viljo.

Uusi aikataululupaus alkuvuodelle

Waltti-kortin nettilatausjärjestelmän piti alunperin valmistua keväällä ja uusi aikataulu annettiin kuluneelle syksylle. Lataaminen ei ole vielä joulukuussakaan mahdollista.

Rahastuslaitevalmistaja Pusatecin mukaan nettilatausjärjestelmässä ollaan jo ratkaisun äärellä. Suurin ongelma on ollut se, että latausjärjestelmä on erilainen, mitä esimerkiksi Kuopiossa on ollut aiemmin. Kuopiossa matkakortteja on voinut aiemminkin ladata linja-autoissa, jos kortteihin on luotu valmiiksi pohja korttien myyntipisteissä. Jatkossa tyhjiäkin kortteja pitäisi pystyä lataamaan linja-autoissa.

– Meillä oli jo kaksi kuukautta latausjärjestelmän pohja valmiiksi tehtynä, kunnes tilaukseen haluttiin mukaan myös tällainen ominaisuus. Tällaista ei ole aikaisemmin toteutettu vielä missään, Pusatecin toimitusjohtaja Erkki Rämö kertoo.

Rämön mukaan latausjärjestelmän testit on nyt tehty onnistuneesti. Viimeisiä testiajoja tehdään ja tietoliikenneasioita viilataan vielä, mutta nettilatauksen luvataan nyt olevan asiakkaiden käytössä jo alkuvuonna. Sen sijaan puuttuvia lipputyyppejä joudutaan Kuopiossakin vielä odottamaan.

"Hitaus tuli yllätyksenä"

TVV lippu- ja maksujärjestelmä Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Kankkunen myöntää, että projektin venyminen tuli heille yllätyksenä.

– Vaikka tässä kehittämisessä ei lähdetty aivan nollasta liikkeelle, niin kyllä tämä hitaus tuli yllätyksenä. Prosessi oli hitaampi kuin kuviteltiin, koska tässä tuli paljon teknisiä yksityiskohtia, joita ei saatu toimimaan oikein.

Joensuun kaupunki jäädytti aikaisemmin liikennöintikorvaukset, jotta liikennöitsijät voisivat painostaa laitevalmistajia kiirehtimään asian kanssa. Kuopiossa samaan ei kuitenkaan aiota lähteä.

– Tuskinpa siihen mennään, mutta kyllä tässä on niin paljon ongelmia, joita ei pystytä hoitamaan. Jospa kortit saataisiin kokonaisuudessa käyttöön ensi vuoden aikana, Kuopion joukkoliikenneinsinööri Seija Pasanen huokaa.