Yhdysvalloissa sopu 1,1 biljoonan dollarin liittovaltion budjetista

Budjettisopu estää maan hallinnon sulkemisen ennen vuodenvaihteen lomakautta. Osana sopua päätettiin myös monista verohelpotuksista sekä öljynviennin sallimisesta ensimmäistä kertaa 40 vuoteen. Republikaanit liittivät sopuun myös useita yritysten verohelpotuksia, demokraatit puolestaan pienituloisten ja lapsiperheiden verohelpotuksia.

Ulkomaat
Kongressin jäsenet ja avustajat poistuvat viimeisten äänestysten jälkeen.
Kongressin jäsenet ja avustajat poistuvat viimeisten äänestysten jälkeen parlamentista 18. joulukuuta.Miccael Reynold / EPA

Yhdysvaltain senaatti on hyväksynyt 1,1 biljoonan dollarin suuruisen liittovaltion budjetin. Aiemmin torstaina edustajainhuone hyväksyi budjetin selvästi.

Republikaanien ja demokraattien neuvottelema rönsyilevä ja monikohtainen sopu sisältää budjettikysymysten lisäksi monia esityksiä, joita molemmat puolueet ovat kytkeneet siihen, vaikka ne eivät suoranaisesti liity itse budjettiin. Yksi tällainen kohta on lupa raakaöljyn vientiin Yhdysvalloista ulkomaille ensimmäistä kertaa 40 vuoteen, mikä oli republikaanien tavoite.

Öljynvientokiellon kumoamista on perusteltu muun muassa työpaikkojen syntymisellä ja Yhdysvaltain eurooppalaisten liittolaisten turvallisuuden lisääntymisellä.

Sopu estää hallinnon sulkemisen

Edustajainhuoneessa enemmistönä olevat republikaanit olivat kytkeneet budjettisovun osaksi myös suuren veropaketin. Sen myötä verohelpotuksia on luvassa sekä yrityksille että perheille ja pienituloisille. Monet verohelpotuksista ovat aiemmin olleet väliaikaisia, mutta nyt niistä tulee pysyviä.

Sopuun kuuluu myös Yhdysvaltoihin saapuvien matkustajien viisumiehtojen tiukentaminen.

Sopu tarkoittaa myös sitä, että sillä vältetään liittovaltion hallinnon ja virastojen sulkeutuminen juuri ennen vuodenvaihteen lomakautta. Nyt rahoitus hallinnolle on taattu ensi vuoden syyskuuhun saakka. Liittovaltion hallinto jouduttiin väliaikaisesti sulkemaan viimeksi vuonna 2013.

Verohelpotuksia myös uusiutuville energiamuodoille

Edustajainhuone hyväksyi erikseen budjetin ja veropaketin torstaina, minkä jälkeen ne yhdistettiin ja lähetettiin senaatin hyväksyttäväksi.

Hallinto on arvioinut, että verohelpotukset lisäävät Yhdysvaltain budjettivajetta 680 miljardilla dollarilla seuraavien kymmenen vuoden aikana verrattuna siihen, että niiden olisi annettu raueta. Arvostelijoiden mukaan verohelpotukset kasvattavat entisestään Yhdysvaltojen kansallista velkaa.

Veropakettia on kutsuttu suureksi voitoksi paitsi republikaaneille myös lobbareille. Paketin myötä kymmenet kalliit ja aiemmin väliaikaiset yritysten verohelpotukset muuttuvat pysyviksi. Kuitenkin myös pieni- ja keskituloiset kansalaiset hyötyvät paketista, sillä verohelpotuksia osoitetaan myös muun muassa opiskelijoille, pienituloisille vanhemmille sekä lapsiperheille, mikä puolestaan oli demokraattien tavoite.

Republikaanien vaatiman öljynvientikiellon kumoamisen vastalahjana demokraatit saivat lisäksi läpi ympäristöystävällisten energianlähteiden, kuten tuuli- ja aurinkoenergian, verohelpotuksien laajennukset.

Sopua pidetään kompromissina

Monet molempien puolueiden edustajista ovat pitäneet nyt löytynyttä sopua parhaana mahdollisena, joka pystyttiin saamaan aikaan kahtiajakautuneen hallinnon alla. Kuitenkaan hyväksytty veropaketti ei ole lähellekään sellainen täydellinen verotusuudistus, johon molemmat puolueet ovat pyrkineet jo vuosia.

Presidentti Barack Obama on luvannut allekirjoittaa esityksen laiksi. Sopuun kuuluu myös rahoituksen lisääminen useaan Obaman vaatimaan kohteeseen.

Puolueiden halu saada Obaman hyväksyntä sovulle auttoi pudottamaan siitä useita republikaanien ehdottamia kiistanalaisia lisäyksiä. Näitä olivat muun muassa pyrkimys lopettaa liittovaltion tuki seksuaaliterveysjärjestö Planned Parenthoodille ja Syyrian pakolaisten määrän rajoittaminen. Lisäksi republikaanit halusivat kumota useita presidentti Obaman aloitteita liittyen ympäristöön, työllisyyteen, finanssialan sääntelyyn sekä Yhdysvaltojen Kuuban-suhteisiin.

Lähteet: AP, AFP, Reuters