"Kasveilla täytyy olla kokoa ja näyttävyyttä" – joulunaluspäivien kukat myydään asetelmina

Joulun kukkien myynti on loppusuoralla. Tähän saakka joulukukat on ostettu ruukuissa, mutta nyt joulunaluspäivinä käyvät kaupaksi joulukukka-asetelmat.

talous
Jouluinen kukka-asetelma.
Elina Mäyrä / Yle

Soinilaisella EJ-tarhoilla Etelä-Pohjanmaalla tuotetaan kymmeniä tuhansia joulukukkia vuosittain. Yritys ei ole mukana yleisillä tukkukauppamarkkinoilla, vaan se tuottaa joulukukkia omiin myymälöihinsä ja pohjalaiselle kauppaketjulle. Joulukukkasesongin loppumetreillä kaupaksi käyvät asetelmat.

– Joulun aluspäivien myynnistä noin puolet tulee asetelmista ja enää vain toiset puolet ruukuissa olevista kasveista, kertoo yrittäjä Esa Järvelä.

– Pikkujouluaikana ja pitkälle joulukuuhun myydään ruukuissa olevia kasveja, mutta kun joulu lähestyy, asetelmat korvaavat ruukkukukat.

Esa Järvelän mukaan asetelmakauppaa käydään hyvin monenlaisilla kukkakoreilla.

– Hintahaarukka liikkuu alle 10 eurosta 50 euroon koon ja kasvien mukaan. Pienimmät tehdään kahdella kasvilla ja suurimmissa on kuutta tai seitsemää kasvia samassa asetelmassa, Esa Järvelä kuvaa.

15 000 joulukukka-asetelmaa

EJ-tarhoilla tehdään joulukuussa myyntiin 5 000 – 8 000 joulukukka-asetelmaa. Paljon töitä vaativien asetelmien lisäksi myyntiin lähtee tuhansittain helpompia amaryllisasetelmia ja hyasintti-istutuksia. Kun kaikki joulun alla tehtävät asetelmat lasketaan yhteen, yrittäjä päätyy laskuissaan noin 15 000 asetelmaan. Soinin lisäksi asetelmia valmistetaan EJ-tarhojen Vanhamyllyn puutarhalla Hyvinkäällä ja useissa yrityksen puutarhamyymälöissä.

Asetelmien tekemistä on riittänyt muun muassa puutarhuri Kristiina Juudinilla Soinissa.

– Asetelmiin laitetaan kaikenlaisia kukkia ja viherkasveja. Yleisin lienee joulutähti. Myös tulilatvaa ja joulukaktusta menee paljon, Kristiina Juudin kuvailee.

– Jos asetelma tehdään suureen koriin, kasveilla täytyy olla kokoa ja näyttävyyttä.

Kukkien ja viherkasvien lisäksi Kristiina Juudin laittaa asetelmiin sammalta, turvetta ja vielä somisteeksi koristeita.

Hoito vaativimman mukaan

Siihen, millä kukka-asetelman saa kotioloissa pysymään mahdollisimman kauan kukoistavana ja hengissä, Kristiina Juudinilla on pari neuvoa.

– Aina kannattaa ajatella sitä kukkaa, joka on vaativin, ja hoitaa ja kastella ensisijaisesti sen mukaan koko asetelmaa. Joulutähti on varmasti yksi asetelmien vaativimmista kukista.

Kukkakorit on yleensä pohjustettu muovilla, joka ei läpäise vettä.

– Kannattaa sekin muistaa, ettei kastele asetelmaa älyttömästi. Korin muovi ei läpäise vettä niin kuin ruukkujen pohjassa olevat reiät tekevät.

Omaan kotiin amaryllis ja jotain valkoista

Vaikka puutarhuri Kristiina Juudin valmistaa joulun alla asetelman jos toisenkin, asetelman valinta omaan kotiin on pulmallista.

– Itselle tekeminen onkin vaikeaa. Tykkään näyttävästä ja rehevästä asetelmasta, joten kyllä siinä sitten on viherkasvia ja komeaa joulutähteä. Aika usein laitan omaan asetelmaan valkoista, vaikka valkoisen joulutähden, Kristiina Juudin miettii.

– Tosin tilan puutteen vuoksi en saa isoja asetelmia sopimaan kodissani mihinkään, joten vien itselleni amarylliksen. Amaryllis on minulle joulun kukista aivan ehdoton. Sen kyllä aina haluan jouluksi, Kristiina Juudin ihailee.

Suomen noin sadan miljoonan euron vuosittaisesta joulukukkamyynnistä yli puolet perustuu kotimaiseen joulukukkatuotantoon, kerrotaan Kauppapuutarhaliitosta.P