Yhdysvallat tiukentaa viisumivapaan matkustamisen ehtoja

Viiden vuoden sisällä Irakissa, Iranissa, Sudanissa tai Syyriassa käyneet tai kyseisten maiden kaksoiskansalaiset eivät jatkossa pääse Yhdysvaltoihin ilman viisumia.

Ulkomaat

Yhdysvallat tiukentaa viisumivapaan matkustamisen ehtoja.

Uuden lain mukaan henkilöt, jotka ovat käyneet Irakissa, Iranissa, Sudanissa tai Syyriassa vuonna 2011 tai sen jälkeen, eivät jatkossa pääse Yhdysvaltoihin viisumivapaasti. Heidän on haettava asianmukaista viisumia. Viisumipakko koskee myös henkilöitä, joilla on kyseisten maiden kaksoiskansalaisuus.

Suomi kuuluu Yhdysvaltain viisumivapausohjelmaan 37 muun maan tavoin.

Kongressin edustajainhuone ja senaatti hyväksyivät tiukennukset perjantaina osana liittovaltion budjettia. Laki menee vielä presidentti Barack Obaman allekirjoitettavaksi. Hän on etukäteen luvannut hyväksyä sen.

Useat kongressiedustajat ovat Pariisin ja Kalifornian terrori-iskujen jälkeen esittäneet vaatimuksia maahantuloa koskevien turvallisuusmääräysten tiukentamisesta.

Lähteet: AFP